Puoliromu kesäauto tuntuu olevan jotenkin legendaarinen must-juttu. Sillä kruisaillaan kesällä mökiltä toiselle ja yövytään välillä romanttisesti teltassa. Kesän lopuksi kaara heivataan romuttamolle käymättä välillä katsastuksen kautta. Harvahkoista kesäaikatauluista huolimatta kesällä pääsee kuitenkin varsin kätevästi paikasta toiseen myös julkisilla tai vaikkapa pyörällä. Toisin on talvella.
Huomasin alkaneeni lotkautella korviani autokauppiaiden seireenilauluille kun vakiobussini vuoroväli venähti ensimmäisen lumihiutaleen myötä kaksinkertaiseksi. Huolimatta siitä, mihin suuntaan sillä matkustan. Milloin keskiovet ovat jäätyneet kiinni, milloin jään lastenvaunuineni rotvallille kiroilemaan, kun onnikka on jo täynnä lapsiajokkeja. Ja siis minä rakastan joukkoliikennettä ja keksisin vaikka kuinka miljoona syytä, miksi autoa ei meidän perheeseen ole mitään järkeä ostaa. Voi hanki ja hiutale, pahalta näyttää täällä Espoon viimeisessä autottomassa linnakkeessa!
Tässä muutamia syitä, miksi en halua meille autoa: ympäristö&hiilijalanjälki, hyötyliikunnan radikaali väheneminen (koska olen sekä ajotaitoinen että laiska), rahanmeno, lisääntyvät riidat parisuhteessa (koska olen toki ajotaitoinen, mutta myös huoleton kuski), junamatkojen karsiutuminen (vaikka se on lasten kanssa ihan ykkösvaihtoehto) ja vähentyvä stressitön oma-aika (joksi lasketaan romaanin luku bussissa).
Toisaalta huulille jäätynyt irvistys bussipysäkillä tuo hakematta mieleen lukuisia syitä hankkia auto: voisi käydä isossa marketissa ruokaostoksilla, pääsisi piipahtamaan toisella puolella pääkaupunkia asuvilla kavereilla vaikka talvi-iltana, pääsisi Nuuksioon retkeilemään, hiihtämään ja sienestämään, ei tarvitsisi olla kiitollisuudenvelassa nykyisille autonlainaajille, voisi tarjota kyydin edes joskus. Ylipäätään pääsisi sinne sun tänne silloin kun mielii ja pystyisi kuljettamaan kaikenlaista. Tai siis mitäs näitä listaamaan, kaikillahan se auto jo on, eli varmaan tiedätte miksi.
Toistaiseksi puolustanen kuitenkin vielä linnaketta. Talviautoilu liukkailla kaduilla vuorenkokoisten penkkojen välissä ei sekään ole pelkästään ihanaa. Jos siis auton saa liikkeelle pakkasessa. Ja se parkkipaikan löytäminen. Eikun zeniä kehiin vaan, kyllä se seuraava dösä sieltä vielä tulee. Ja luulisi ekojeesuspisteiden vasta lämmittävän pakkassäässä...
tiistai 14. joulukuuta 2010
tiistai 9. marraskuuta 2010
Talvisalaatti
Hyvästi hankien keskellä loistavat kasvihuoneet ja lentokoneen kyydissä matkustavat viherhiukkaset! Keittiön ikkunalaudalla viheriöi oma pienviljelmäni, joka tuottaa vihreää samalla lämmöllä, jolla huusholli muutenkin lämpenee. Marraskuun aurinkokin näköjään riittää mainiosti. Talvinen salaattimme – herneenversot -odottaakin enää lautaselle tai leivän päälle pääsyä. Hintaa ei näille rapsakkaille rehuille kerry juuri lainkaan, sillä ne on idätetty tavallisista kuivatuista herneistä. Ainkin meidän lähikaupassamme hernesäkkejä lojuu pari hyllyn nurkassa odottelemassa joulun jälkeistä hernekeittobuumia, ja hintaa voisi kutsua todellakin edulliseksi.
Voipi olla, ettei viitseliäisyys ihan ehkä riitä korvaamaan koko talven salaatteja herneenversoilla. Mukavan lisän ne kuitenkin lautaselle tuovat. Meillä tuppaavat salaatit aina nahistumaan puoliksi, ennen kuin niitä muistetaan syödä. Versot pysyvät mullassaan hyvinä pitkään ja niitä muistaa myös syödä, kun nakottavat keskeisellä paikalla keittiössä.
Innostuin myös aamulla kaupassa käydessäni nappaamaan hyllystä itselleni uuden tuotteen: Ekströms delin ananas-päärynä-smoothien. Tähän minut innosti Project Mama-blogin kirjoitus, jossa Katja kertoi lähes inhoavansa hedelmiä, mutta kokevansa velvollisuudekseen syödä niitä. Avuksi oli löytynyt Innocentin smoothie.
Minusta hedelmät ovat herkullisia, mutta jotenkin ajatus siitä, että pienimmästäkin kulmakaupasta olisi löydyttävä papaija ja guava, tuntuu melko ökyltä. En haluaisi olla edistämässä sellaista yltäkylläisyyttä, joka vaatii, että ihmeellisiä hedelmiä kuljetetaan paljon tilaavievissä erikoislaatikoissa valtamerten takaa ja heitetään roskiin, koska niihin on kuitenkin tullut kolhu.
Vitamiinejä pitää näilläkin lakeuksilla nautittaman. Niitä saisi kivasti talvella vaikka pakastemarjoista tai juureksista, mutta joku raja raasteissakin. Siksi valmiiksi kompaktisti pakatut smoothiet tuntuvat aika järkevältä ratkaisulta. Jään ehkä paitsi ihanasta haukkaustuntumasta, kun mango pirskahtelee suussa. Mutta kuka on joskus löytänyt kypsän ja pirskahtelevan mangon suomesta muutenkaan.
Voipi olla, ettei viitseliäisyys ihan ehkä riitä korvaamaan koko talven salaatteja herneenversoilla. Mukavan lisän ne kuitenkin lautaselle tuovat. Meillä tuppaavat salaatit aina nahistumaan puoliksi, ennen kuin niitä muistetaan syödä. Versot pysyvät mullassaan hyvinä pitkään ja niitä muistaa myös syödä, kun nakottavat keskeisellä paikalla keittiössä.
Innostuin myös aamulla kaupassa käydessäni nappaamaan hyllystä itselleni uuden tuotteen: Ekströms delin ananas-päärynä-smoothien. Tähän minut innosti Project Mama-blogin kirjoitus, jossa Katja kertoi lähes inhoavansa hedelmiä, mutta kokevansa velvollisuudekseen syödä niitä. Avuksi oli löytynyt Innocentin smoothie.
Minusta hedelmät ovat herkullisia, mutta jotenkin ajatus siitä, että pienimmästäkin kulmakaupasta olisi löydyttävä papaija ja guava, tuntuu melko ökyltä. En haluaisi olla edistämässä sellaista yltäkylläisyyttä, joka vaatii, että ihmeellisiä hedelmiä kuljetetaan paljon tilaavievissä erikoislaatikoissa valtamerten takaa ja heitetään roskiin, koska niihin on kuitenkin tullut kolhu.
Vitamiinejä pitää näilläkin lakeuksilla nautittaman. Niitä saisi kivasti talvella vaikka pakastemarjoista tai juureksista, mutta joku raja raasteissakin. Siksi valmiiksi kompaktisti pakatut smoothiet tuntuvat aika järkevältä ratkaisulta. Jään ehkä paitsi ihanasta haukkaustuntumasta, kun mango pirskahtelee suussa. Mutta kuka on joskus löytänyt kypsän ja pirskahtelevan mangon suomesta muutenkaan.
perjantai 5. marraskuuta 2010
Kaupan kautta – ei vaan suoraan kotiin!
Mitä jos en kävisikään enää koskaan ruokakaupassa. Tajuton ajatus! Käyn tällä haavaa Alepassa lähes joka toinen päivä. Jos on saatu auto lainaan, kuuluu asiaan käydä viemässä kartongit ja lasit keräykseen ja ostaa auto täyteen painavia herkkuja supermarketista. Voisi siis sanoa, että ruokakauppa on ihan olennainen osa elämääni. Jos asuisin jossain muussa maassa kuin Suomessa, lähikauppani voisi olla jopa osa sosiaalista rinkiäni, paikka jossa tervehtisin tuttuja kaupan työntekijöitä ja vaihtaisin sanasen vaikkapa tomaattien kypsyydestä.
Viikko takaperin tein mullistavan kokeilun: tilasin viikonlopun ruuat kauppakassipalvelu Seulosta. Jätin tilauksen keskiviikkona ja perjantaina salskea nuorimies kantoi emmeet keittiööni. Tilasin kaupan market-valikoimasta juurikin niitä painavia juttuja, kuten juomia, säilykkeitä ja vauvanruokaa. Tämän lisäksi pääsin asioimaan kahden suosikkini, Reinin lihan ja Kanniston leipomon, tiskillä kotisohvalta käsin. Myös kalakauppias ja juustola olisivat olleet ihan klikkauksen päässä.
Seulo-palveluun liityttäessä ladataan kotikoneelle ohjelma, jonka avulla tilaus tehdään. Eri yrityksille (kuten edellämainitut) laaditaan omat korit, mutta jos tilaa tuotteet samalle päivälle, maksaa kuljetuksesta vain yhden kerran. Markettihintoja vertailimme siipan kanssa ennen ostoksille istumista. Verrokkina oli Citymarket, jonka kuitti sattui löytymään lähimpää. Meille tärkeiden tuotteiden hinnat, kuten Tutteli, maito, juusto ja tomaattimurska olivat 10-20 prosenttia kalliimpia verkkokaupassa. Päälle tulee vielä vajaan kahdeksan euron kuljetusmaksu. Kävelemällä omin jaloin lähikauppaan säästää siis sievoisen summan ja saa vielä liikuntaakin päälle.
Mutta viikonloppuostosten inferno automarketissa mahdollisesti lasten kanssa onkin sitten jo asia erikseen. Silloin listan ohi tulee ladottua kärryyn jos jonkin sortin erikoisherkkua, kun sitä nyt silmään sattui. Kassalla pankkikortti vingahtaa hätääntyneenä, mutta sitä ei kuule, koska lapsista vähintään toinen jo vonkuu tärykalvoja puhkovasti.
Ostosten teko kotikoneelta säästää todennäköisesti himokalliilta gorgonzolamöykyltä ja tarjoaa mahdollisuuden käyttää aikaansa jossain muualla kuin ostoskärryn kahvassa. Lähikaupastamme ei myöskään löydy tuoretta kalaa, lihatiskiä eikä kovin kummoista leipähyllyä, joten uskoisin, että ainakin viikonlopun ruokaostokset saattavat hyvinkin hoitua jatkossa ilman hypistelyä. Bonuksena vielä, että Seulon kauppakassissa ei ollut yhtään mainosta eikä tyrkkytuotteita sijoiteltuna silmän korkeudelle - utopistinen ostostilanne!
Viikko takaperin tein mullistavan kokeilun: tilasin viikonlopun ruuat kauppakassipalvelu Seulosta. Jätin tilauksen keskiviikkona ja perjantaina salskea nuorimies kantoi emmeet keittiööni. Tilasin kaupan market-valikoimasta juurikin niitä painavia juttuja, kuten juomia, säilykkeitä ja vauvanruokaa. Tämän lisäksi pääsin asioimaan kahden suosikkini, Reinin lihan ja Kanniston leipomon, tiskillä kotisohvalta käsin. Myös kalakauppias ja juustola olisivat olleet ihan klikkauksen päässä.
Seulo-palveluun liityttäessä ladataan kotikoneelle ohjelma, jonka avulla tilaus tehdään. Eri yrityksille (kuten edellämainitut) laaditaan omat korit, mutta jos tilaa tuotteet samalle päivälle, maksaa kuljetuksesta vain yhden kerran. Markettihintoja vertailimme siipan kanssa ennen ostoksille istumista. Verrokkina oli Citymarket, jonka kuitti sattui löytymään lähimpää. Meille tärkeiden tuotteiden hinnat, kuten Tutteli, maito, juusto ja tomaattimurska olivat 10-20 prosenttia kalliimpia verkkokaupassa. Päälle tulee vielä vajaan kahdeksan euron kuljetusmaksu. Kävelemällä omin jaloin lähikauppaan säästää siis sievoisen summan ja saa vielä liikuntaakin päälle.
Mutta viikonloppuostosten inferno automarketissa mahdollisesti lasten kanssa onkin sitten jo asia erikseen. Silloin listan ohi tulee ladottua kärryyn jos jonkin sortin erikoisherkkua, kun sitä nyt silmään sattui. Kassalla pankkikortti vingahtaa hätääntyneenä, mutta sitä ei kuule, koska lapsista vähintään toinen jo vonkuu tärykalvoja puhkovasti.
Ostosten teko kotikoneelta säästää todennäköisesti himokalliilta gorgonzolamöykyltä ja tarjoaa mahdollisuuden käyttää aikaansa jossain muualla kuin ostoskärryn kahvassa. Lähikaupastamme ei myöskään löydy tuoretta kalaa, lihatiskiä eikä kovin kummoista leipähyllyä, joten uskoisin, että ainakin viikonlopun ruokaostokset saattavat hyvinkin hoitua jatkossa ilman hypistelyä. Bonuksena vielä, että Seulon kauppakassissa ei ollut yhtään mainosta eikä tyrkkytuotteita sijoiteltuna silmän korkeudelle - utopistinen ostostilanne!
perjantai 29. lokakuuta 2010
Hihattomuuksia ja lankapeukalon lämmittelyä
Ilmojen kylmentymisen huomaa meillä myös tursuilevan lankakorin ilmaantumisesta olohuoneeseen. Tämänsyksyinen virkkuusouvi on aloitettu kevyesti parilla myssyllä. Ensimmäisestä nallekorvaisesta vauvanmyssystä tuli vähän omituisen muotoinen, kun jälleen kerran niin virkkuukoukkuni kuin lankanikin olivat eri kokoluokkaa kuin ohjeessa. Toisen myssyn väkersin itselleni improvisoimalla, tavoitteenani 20-luvun henki. Korvalliselle taiteilin ruusun, jonka keskellä on isoäidiltä peritty turkoosi rintarossi. Minusta piposta ja siihen sopivasta kaulaliinasta tuli hienot, mutta sisareni arvioi päähineen potta-osastoon. Kiitti vaan, luovuuttani potkitaan!
Kesän ja syksyn aikana olen joutunut auttelemaan kahden kuolipesän tyhjennyksessä. Vaikka en olekaan ihan täysiverinen käsityöihminen, on silti ollut piinallista käydä kahden käsityöihmisen lankoja läpi. Tuntuu haaskuulta viedä kierrätykseen hyviä lankoja, mutta toisaalta omat nurkatkin jo pullistelevat lyhyemmistä ja pidemmistä pätkistä. Onneksi osa sävyistä edusti niin puhtaita 90-luvun pastelleja, että pystyin aika varmasi toteamaan, etten tule koskaan niistä mitään tekemään. Tai ainakaan ihan lähitulevaisuudessa.
Sukulaisten jälkeenjääneistä tavaroista löytyi myös keskeneräisiä töitä. Niistä pelastin yhden kauniin sammalenvihreän miesten villatakin, joka taitaa olla muuten valmis, mutta palat pitäisi liittää toisiinsa ja lisätä napit. Hihoja vailla on myös tyylikäs 50-60 -luvun talvitakki, joten enää pitäisi löytää näppärä ompelija, joka kokoaisi manttelin. Pikkuriikkisellä virkkuukoukulla kalastajanlangasta virkatusta päiväpeitosta näyttäisi uupuvan pari palaa, mutta meikäläisen kärsivällisyydellä niitä tuskin saadaan koskaan siihen lisättyä. Voipi olla, että työstä voisi kuitenkin tehdä jotain muuta. Vaikkapa hameen tai tuolinpäälliset.
Kesän ja syksyn aikana olen joutunut auttelemaan kahden kuolipesän tyhjennyksessä. Vaikka en olekaan ihan täysiverinen käsityöihminen, on silti ollut piinallista käydä kahden käsityöihmisen lankoja läpi. Tuntuu haaskuulta viedä kierrätykseen hyviä lankoja, mutta toisaalta omat nurkatkin jo pullistelevat lyhyemmistä ja pidemmistä pätkistä. Onneksi osa sävyistä edusti niin puhtaita 90-luvun pastelleja, että pystyin aika varmasi toteamaan, etten tule koskaan niistä mitään tekemään. Tai ainakaan ihan lähitulevaisuudessa.
Sukulaisten jälkeenjääneistä tavaroista löytyi myös keskeneräisiä töitä. Niistä pelastin yhden kauniin sammalenvihreän miesten villatakin, joka taitaa olla muuten valmis, mutta palat pitäisi liittää toisiinsa ja lisätä napit. Hihoja vailla on myös tyylikäs 50-60 -luvun talvitakki, joten enää pitäisi löytää näppärä ompelija, joka kokoaisi manttelin. Pikkuriikkisellä virkkuukoukulla kalastajanlangasta virkatusta päiväpeitosta näyttäisi uupuvan pari palaa, mutta meikäläisen kärsivällisyydellä niitä tuskin saadaan koskaan siihen lisättyä. Voipi olla, että työstä voisi kuitenkin tehdä jotain muuta. Vaikkapa hameen tai tuolinpäälliset.
torstai 7. lokakuuta 2010
Ville puunaa
Pörinä käy ja nuuskintaharjakset viuhuvat kun uusi perheenjäsenemme Ville imuroi asuntoamme. Täsmäisku Hulluille päiville sinetöi pitkällisen harkinnan, hankkiako roboimuri vai ei, ja nyt kyytiä saavat näkkärimurut ja villakoirat. Eilen, piinaavan pitkän ensilatauksen jälkeen, saimme seurata pyöriäisen puuhailua asunnossamme. Näytti ihan siltä, kuin se olisi nuuskutellut nurkkia pienen, innokkaan koiranpennun tavoin! Jopa skeptinen puoliso jaksoi ihastella satunnaisen imuroijan uutteruutta pitkän tovin.
Tänään Ville esiteltiin lapsille. Kuopus ei juuri robottia ihmetellyt, mutta esikoinen suhtautui siihen pelonsekaisella kiihtymyksellä ja nelisti sulkemaan huoneensa oven, etteivät vaan arvokkaat aarteet imeydy mokoman mölymonsterin kitaan. Jotta uusi lemmikki joskus pääsisi kylään myös kyseiseen sikolättiin, annoimme tytön nimetä robon. Itse olisin kyllä keksinyt useitakin kekseliäitä nimiä kiekolle, mutta menköön! Ainakin ”Ville” on luotettavan ja terhakkaan kuuloinen poju. Villen ääni tosin on aika feminiini..
Ville siis tosiaan myös puhuu ja kertoo avoimesti ongelmistaan: ”Virhe kaksi. Avaa luukku ja puhdista harjat”. Näin masiina kommentoi kun palasin kotiin jätettyäni sen uurastamaan yksin. Ihmettelinkin, miksi se oli pysähtynyt keskilattialle eikä palannut kotipesäänsä. Harjastosta löytyikin yksi vauvansukka, joka oli sankarille ollut liikaa. Ennen ulkomaanmatkaa voi villen ohjelmoida puhumaan vaikkapa italiaa tai kiinaa niin saa kielikurssin kaupan päälle.
Robotti-imuri iRobot Roomba 520 vaikuttaa näin ensikokemalta ihan kelpo värkiltä. Tummalla lattiallamme pöly ja muruset loistavat yleensä jo heti imurointia seuraavana päivänä, mutta ehkäpä nyt voimme nauttia vähän siistimmästä päivittäislookista. Robotti on osoittautunut tosi ketteräksi ja se kiertelee esteitä varsin kunnianhimoisesti. Tervetuloa kotiin, Ville!
Tänään Ville esiteltiin lapsille. Kuopus ei juuri robottia ihmetellyt, mutta esikoinen suhtautui siihen pelonsekaisella kiihtymyksellä ja nelisti sulkemaan huoneensa oven, etteivät vaan arvokkaat aarteet imeydy mokoman mölymonsterin kitaan. Jotta uusi lemmikki joskus pääsisi kylään myös kyseiseen sikolättiin, annoimme tytön nimetä robon. Itse olisin kyllä keksinyt useitakin kekseliäitä nimiä kiekolle, mutta menköön! Ainakin ”Ville” on luotettavan ja terhakkaan kuuloinen poju. Villen ääni tosin on aika feminiini..
Ville siis tosiaan myös puhuu ja kertoo avoimesti ongelmistaan: ”Virhe kaksi. Avaa luukku ja puhdista harjat”. Näin masiina kommentoi kun palasin kotiin jätettyäni sen uurastamaan yksin. Ihmettelinkin, miksi se oli pysähtynyt keskilattialle eikä palannut kotipesäänsä. Harjastosta löytyikin yksi vauvansukka, joka oli sankarille ollut liikaa. Ennen ulkomaanmatkaa voi villen ohjelmoida puhumaan vaikkapa italiaa tai kiinaa niin saa kielikurssin kaupan päälle.
Robotti-imuri iRobot Roomba 520 vaikuttaa näin ensikokemalta ihan kelpo värkiltä. Tummalla lattiallamme pöly ja muruset loistavat yleensä jo heti imurointia seuraavana päivänä, mutta ehkäpä nyt voimme nauttia vähän siistimmästä päivittäislookista. Robotti on osoittautunut tosi ketteräksi ja se kiertelee esteitä varsin kunnianhimoisesti. Tervetuloa kotiin, Ville!
keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Jumitus poikineen
Nyt on niska jumissa. Ja pää pipi. On mahtavaa päästä ihan tosielämässä todistamaan kuinka särky missä tahansa kohtaa ruumista lyhentää pinnaa ihan eksponentiaalisesti. Lapsiraukat, mamma on vähän kireällä. Onneksi lääkäri määräsi aimo tropit, katsotaan purevatko. Ainakin yöksi määrätty relaksantti aiheutti sen verran höpön olon, että varmaan voisi napit myydä hyvällä voitolla tuolla ostarin kulmalla.
On tavallaan kummallista, että selkä on jumissa, sillä olenhan aloittanut zumbaamisen. Eli maksanut liikuntaseuran jäsenmaksun. Ensimmäiset kaksi kertaa ihmezetan parissa ovat käytännössä jääneet toteutumatta kipakan lenssun ja kanssahuoltajan työmatkan takia. Mutta kun jomottaa, niin eipä huvita mikään. Ei varsinkaan hämähäkinseittien raapiminen kaksi kertaa ulkoilutettujen kävelysauvojen päältä. Olen siitä kehno espoolainen, että tappikävely ei tosissaan maistu, vaikka ihan varmasti hartiat hurraisivat. Ja voisin vielä kaupan päälle saada hyväksyviä katseita kanssatapittajilta. Ehkä sauvakävelijöillä on jokin salainen tervehdys, jonka tietää vain tosiharrastaja. Kulmakarvan kohotus? Sauvakävelyhansikkaalla verhottujen sormien vaivihkainen vinkautus? Mene ja tiedä.
Liikunnan sijaan olen seurannut sitä televisiosta. Dance-ohjelma oli ihan hyvää viihdettä. Se sai muistamaan, että olen aina halunnut osata seisoa käsilläni. Koska alkaa pahasti näyttää siltä, että tämä haave karkaa yhä kauemmas utopiaan, olen ryhtynyt harjoittamaan esikoista. Innostui kovasti ja luulenpa ettei tasapainoa välttämättä tarvitse kauaa hakea. Ongelmana ehkä hänen kohdallaan on tarvittava zeniläinen keskittyminen, ei niinkään lihasmassan akuutti puutostila ja hyllyvä massa, kuten valmentajallaan.
On tavallaan kummallista, että selkä on jumissa, sillä olenhan aloittanut zumbaamisen. Eli maksanut liikuntaseuran jäsenmaksun. Ensimmäiset kaksi kertaa ihmezetan parissa ovat käytännössä jääneet toteutumatta kipakan lenssun ja kanssahuoltajan työmatkan takia. Mutta kun jomottaa, niin eipä huvita mikään. Ei varsinkaan hämähäkinseittien raapiminen kaksi kertaa ulkoilutettujen kävelysauvojen päältä. Olen siitä kehno espoolainen, että tappikävely ei tosissaan maistu, vaikka ihan varmasti hartiat hurraisivat. Ja voisin vielä kaupan päälle saada hyväksyviä katseita kanssatapittajilta. Ehkä sauvakävelijöillä on jokin salainen tervehdys, jonka tietää vain tosiharrastaja. Kulmakarvan kohotus? Sauvakävelyhansikkaalla verhottujen sormien vaivihkainen vinkautus? Mene ja tiedä.
Liikunnan sijaan olen seurannut sitä televisiosta. Dance-ohjelma oli ihan hyvää viihdettä. Se sai muistamaan, että olen aina halunnut osata seisoa käsilläni. Koska alkaa pahasti näyttää siltä, että tämä haave karkaa yhä kauemmas utopiaan, olen ryhtynyt harjoittamaan esikoista. Innostui kovasti ja luulenpa ettei tasapainoa välttämättä tarvitse kauaa hakea. Ongelmana ehkä hänen kohdallaan on tarvittava zeniläinen keskittyminen, ei niinkään lihasmassan akuutti puutostila ja hyllyvä massa, kuten valmentajallaan.
torstai 26. elokuuta 2010
Wannabe-Wentzel
Sain taannoin huomaani pari laatikollista edesmenneen isoäitini astioita. Lupasin selvitellä, onko niillä mitään arvoa, tai ylipäätään minkä valmistajien tuotantoa kipot ja kupit ovat. Vanhat astiat ja arvolasi ovat minulle melkoisen tuntemattomia. Olisi ollut lähes mahdoton tehtävä lähteä kiertämään antiikkiliikkeitä kahden lapsen kanssa, mutta onneksi apuun tuli jälleen Internet. Netistä löytyy todella sivukaupalla hakemistoja laseista, astiastoista ja maljakoista.
Aarteenmetsästäjä minussa heräsi surffaillessani päiväuniaikaan milloin minkäkin astian perässä. Kieltämättä löytämisen riemu on yksi parhaista riemun lajeista – tuo se on, tuo on ihan selvästi sama maljakko!
Pikkuhiljaa kasvottomat lasit ja kupit ovat saaneet nimiä, ja tarinat niiden muotoilijoista ja tehtaiden vaiheista puhaltaneet niihin hengen. Alan ymmärtää antiikki-intoilijoita! Alunperin tarkoituksena oli myös selvittää, mihin kipot ja kupit voisi myydä, mutta nyt huomaankin, että monista on tullut niin yksilöllisiä, etten ehkä raaskikaan luopua niistä. Tai pysyisivät nyt edes suvussa, vaikkeivät mitään arvoharvinaisuuksia olekaan.
Verrattomana apuna ovat olleet esimerkiksi Designlasi.com ja Designmuseon Arabiakokoelma. Lisäksi on tullut selattua myyjien sivustoja. Kirjastosta voisi varmaan vielä löytää kaikenlaista mielenkiintoista, mutta jo näillä eväin olen saanut selvitettyä melkein kaikkien astioiden alkuperän.
Aarteenmetsästäjä minussa heräsi surffaillessani päiväuniaikaan milloin minkäkin astian perässä. Kieltämättä löytämisen riemu on yksi parhaista riemun lajeista – tuo se on, tuo on ihan selvästi sama maljakko!
Pikkuhiljaa kasvottomat lasit ja kupit ovat saaneet nimiä, ja tarinat niiden muotoilijoista ja tehtaiden vaiheista puhaltaneet niihin hengen. Alan ymmärtää antiikki-intoilijoita! Alunperin tarkoituksena oli myös selvittää, mihin kipot ja kupit voisi myydä, mutta nyt huomaankin, että monista on tullut niin yksilöllisiä, etten ehkä raaskikaan luopua niistä. Tai pysyisivät nyt edes suvussa, vaikkeivät mitään arvoharvinaisuuksia olekaan.
Verrattomana apuna ovat olleet esimerkiksi Designlasi.com ja Designmuseon Arabiakokoelma. Lisäksi on tullut selattua myyjien sivustoja. Kirjastosta voisi varmaan vielä löytää kaikenlaista mielenkiintoista, mutta jo näillä eväin olen saanut selvitettyä melkein kaikkien astioiden alkuperän.
perjantai 20. elokuuta 2010
Kuusi kudetta kuukaudeksi?
Uusi Musta haastaa mukaan käyttämään vain kuutta vaatetta koko syyskuun ajan. Pääasiallisesti hiekkalaatikon reunalla aikaa viettävälle haaste ei kuulosta mahdottomalta, etenkin kun alusvaatteet, yövaatteet ja päällystakki ovat poissa laskuista. Myös bilevaatteet saa valita kuuden ulkopuolelta, eikä bileidenkään määritelmää taideta juuri rajata.
Mies piti haastetta iisinä, kunnes tajusi, että kuuteen pitäisi sisällyttää niin työ kuin vapaa-ajankin vaatteetkin. Iron Maiden t-paitaa kun ei voi laittaa töihin ja puvunhousut eivät oikein sovellu vaipanvaihtotouhuihin. Olisi pitänyt ehdottaa, että ehkä tämä olisikin hyvä hetki lahjoittaa bändipaidat johonkin teinikeräykseen ja ottaa käyttöön niin kotiin kuin työhönkin soveltuvat ns. jyrkikatainen-paidat, eli pikeet.
Kokeilu saa miettimään vaatekaapin sisältöä ja kenties kiinnittämään aiempaa suurempaa huomiota vaatteiden huoltamiseen. Keksimme myös mahtavan lisäbonuksen: jos koko perheemme ryhtyisi käyttämään vain kuutta vaatetta, voisi ainainen pyykkisouvi helpottaa kuukaudeksi! Kuopus tuskin huomaisi potkuttelevansa samassa bodyssä, mutta esikoisen kuudesta kuteesta pitäisi vähintään yhden olla prinsessamekko. Hän tosin käyttää asusteita niin luovasti, että asukokonaisuus näyttäisi joka päivä freesiltä: milloin pikkarit laitetaan päähän, milloin taas kaikki kuusi asua olisivat päällä samaan aikaan ja koristeena rusetti ja vaikkapa vessapaperia.
Vielä on pari viikkoa aikaa harkita, pystyisinkö kuuden vaatteen kuuhun. Kun katselin Uuden Mustan tyttöjen vaatevalintoja iski välittömästi kateus: heillä kaikilla oli tosi käteviä paitamekkoja ja muita muunneltavia hetaleita. Itselläni on kyllä harvinaisen sekalainen vaatevarasto, joka kieltämättä kaipaisi raakkausta, tuunausta ja ennenkaikkea suunnitelmallisempaa täydennysotetta. Toisaalta nyt jos koskaan olisi hyvä tilaisuus valita kuuden joukkoon pari vähän kiristävämpää paitaa tai housua, jolloin olisi pakko hillitä syömistään ettei varasto kesken kuun kuihdu kolmeen käytettävään vaatteeseen!
Mies piti haastetta iisinä, kunnes tajusi, että kuuteen pitäisi sisällyttää niin työ kuin vapaa-ajankin vaatteetkin. Iron Maiden t-paitaa kun ei voi laittaa töihin ja puvunhousut eivät oikein sovellu vaipanvaihtotouhuihin. Olisi pitänyt ehdottaa, että ehkä tämä olisikin hyvä hetki lahjoittaa bändipaidat johonkin teinikeräykseen ja ottaa käyttöön niin kotiin kuin työhönkin soveltuvat ns. jyrkikatainen-paidat, eli pikeet.
Kokeilu saa miettimään vaatekaapin sisältöä ja kenties kiinnittämään aiempaa suurempaa huomiota vaatteiden huoltamiseen. Keksimme myös mahtavan lisäbonuksen: jos koko perheemme ryhtyisi käyttämään vain kuutta vaatetta, voisi ainainen pyykkisouvi helpottaa kuukaudeksi! Kuopus tuskin huomaisi potkuttelevansa samassa bodyssä, mutta esikoisen kuudesta kuteesta pitäisi vähintään yhden olla prinsessamekko. Hän tosin käyttää asusteita niin luovasti, että asukokonaisuus näyttäisi joka päivä freesiltä: milloin pikkarit laitetaan päähän, milloin taas kaikki kuusi asua olisivat päällä samaan aikaan ja koristeena rusetti ja vaikkapa vessapaperia.
Vielä on pari viikkoa aikaa harkita, pystyisinkö kuuden vaatteen kuuhun. Kun katselin Uuden Mustan tyttöjen vaatevalintoja iski välittömästi kateus: heillä kaikilla oli tosi käteviä paitamekkoja ja muita muunneltavia hetaleita. Itselläni on kyllä harvinaisen sekalainen vaatevarasto, joka kieltämättä kaipaisi raakkausta, tuunausta ja ennenkaikkea suunnitelmallisempaa täydennysotetta. Toisaalta nyt jos koskaan olisi hyvä tilaisuus valita kuuden joukkoon pari vähän kiristävämpää paitaa tai housua, jolloin olisi pakko hillitä syömistään ettei varasto kesken kuun kuihdu kolmeen käytettävään vaatteeseen!
maanantai 16. elokuuta 2010
Satoa lautaselle
Teimme pitkästä aikaa koko perheen voimin retken Hakaniemen torille. Lompakko tyhjeni, mutta vastineeksi kassit täyttyivät ihanista kasviksista ja marjoista. Pitkin hampain luovuin kaikista periaatteistani ja ostin mustikoita pakastimeen. Mustikoita kasvaa niin kattavasti joka paikassa, että autotonkin pääsee melko helposti niiden luo ja voisi poimia pakastimen täyteen ihan ilmaiseksi. Mutta niin se vaan nyt on, että lasten kanssa kaikki vaan on jotenkin hankalampaa, joten parempi ostaa marjat kuin jäädä ilman!
Torireissun tuloksena saatoimme myös tarjoilla päivällisvieraille tuoretta pinaattia ja ihanan rapsakoita vihreitä papuja hallista ostetun lampaankareen seuraksi. Päivällisillä teemana oli ”grillikauden viimeiset hiilet ja syksyn herkut” Syksyä menussa edustivat blinit, joiden kanssa tarjoilimme viime vuoden suolasienistä tehtyä sienisalaattia. Oletan, että seuraava satsi on täydellinen, sillä edellinen oli todella tönkkösuolainen ja tämänkertainen ehkä vähän liian sydänystävällinen versio. Myös katkaravut pääsivät pöytään tuomaan tuulahduksen rapukuusta. Illallisen kruunasivat tietty mahtavat vieraat ja ihana kesäilta. Täydellistä.
Seuraavaksi on aika ryhtyä kyttäämään omenoita. Kanitarhan kokoisen takapihan omistajana en voi kasvattaa omia, mutta joskus onnistaa ja voin auttaa ylituotannon kanssa tuskailevia tuttuja. Tampereen seudulla Aamulehti on ainakin menneinä vuosina pitänyt lukijoilleen omenapörssiä, joka on aivan mahtava palvelu. Siellä ne, joille tulee liikaa omppuja voivat ilmoittautua ja päästää kerrostaloasujat ja muut puuttomat korjaamaan sadon, joka muuten matkaisi kompostiin. Voisiko joku perustaa samanlaisen palvelun tänne pääkaupunkiseudullekin?
Torireissun tuloksena saatoimme myös tarjoilla päivällisvieraille tuoretta pinaattia ja ihanan rapsakoita vihreitä papuja hallista ostetun lampaankareen seuraksi. Päivällisillä teemana oli ”grillikauden viimeiset hiilet ja syksyn herkut” Syksyä menussa edustivat blinit, joiden kanssa tarjoilimme viime vuoden suolasienistä tehtyä sienisalaattia. Oletan, että seuraava satsi on täydellinen, sillä edellinen oli todella tönkkösuolainen ja tämänkertainen ehkä vähän liian sydänystävällinen versio. Myös katkaravut pääsivät pöytään tuomaan tuulahduksen rapukuusta. Illallisen kruunasivat tietty mahtavat vieraat ja ihana kesäilta. Täydellistä.
Seuraavaksi on aika ryhtyä kyttäämään omenoita. Kanitarhan kokoisen takapihan omistajana en voi kasvattaa omia, mutta joskus onnistaa ja voin auttaa ylituotannon kanssa tuskailevia tuttuja. Tampereen seudulla Aamulehti on ainakin menneinä vuosina pitänyt lukijoilleen omenapörssiä, joka on aivan mahtava palvelu. Siellä ne, joille tulee liikaa omppuja voivat ilmoittautua ja päästää kerrostaloasujat ja muut puuttomat korjaamaan sadon, joka muuten matkaisi kompostiin. Voisiko joku perustaa samanlaisen palvelun tänne pääkaupunkiseudullekin?
torstai 12. elokuuta 2010
Siat ja possut lahdella
Tämän kesän kauan odotettu ulkomaanmatka on nyt takana ja olo on turpea mutta onnellinen. Reissu kesti ihan peräti kaksi yötä ja vei meidät eksoottiseen Tukholmaan, prinsessojen ja trendikkäiden koti-isien kaupunkiin. Tällä kertaa katsantokulma oli hieman erilainen kuin vaikkapa abiristeilyllä, sillä puolet matkaseurueesta oli alle nelivuotiaita.
Lapsille risteilyalus oli aika lähellä paratiisia pallomerineen ja ihanan halittavine muumihahmoineen. Olisi kieltämättä ollutkin varsin haastavaa viihdyttää pieniä, jos olisi pitänyt nyhjätä hytissä tai aikuisten ravintoloissa. Tukholmassa puolestaan aika riitti sopivasti vierailuun Pepin ja muiden satuhahmojen Junibackenissa. Lasten ehdoilla matkustus oli ihan mukavaa ja kun mukana oli toinen perhe, pääsivät aikuisetkin vähän vapaalle kun vuoroteltiin.
Ja kuten asiaan kuuluu, aterioitsimme seisovasta pöydästä aamuin illoin. Sitä yltäkylläisyyttä ja hotkimistunnelmaa oli vaikea olla päivittelemättä. Miten sitä ihminen muuttuukin yhdeksi isoksi suuksi, johon on tungettava kaikkea sikin sokin kunnes on paha olo? Jotenkin voisi ehkä todeta, että ruotsinlaivan buffet-saliin tiivistyy länsimaisen yhteiskunnan pahoinvoinnin alku ja juuri. Siellä syömisestä tulee ajanvietettä. Ruokalajeja on niin paljon, ettei niitä missään nimessä ole tarkoitettu syötäväksi kerralla, vaan valikoimaksi, josta jokainen löytää jotakin. Mutta yksi könttähinta tarkoittaa tietysti meille kultakaloille suorastaan velvollisuutta syödä kaikkea ja paljon. Olen ihmissika, röh.
Paluu arkeen lienee parasta aloittaa ottamalla kohtuuden käsite jälleen aktiivikäytöön. Ja uusia vaatteita ei saa ostaa ennen kuin vanhat taas tuntuvat sopivilta!
Lapsille risteilyalus oli aika lähellä paratiisia pallomerineen ja ihanan halittavine muumihahmoineen. Olisi kieltämättä ollutkin varsin haastavaa viihdyttää pieniä, jos olisi pitänyt nyhjätä hytissä tai aikuisten ravintoloissa. Tukholmassa puolestaan aika riitti sopivasti vierailuun Pepin ja muiden satuhahmojen Junibackenissa. Lasten ehdoilla matkustus oli ihan mukavaa ja kun mukana oli toinen perhe, pääsivät aikuisetkin vähän vapaalle kun vuoroteltiin.
Ja kuten asiaan kuuluu, aterioitsimme seisovasta pöydästä aamuin illoin. Sitä yltäkylläisyyttä ja hotkimistunnelmaa oli vaikea olla päivittelemättä. Miten sitä ihminen muuttuukin yhdeksi isoksi suuksi, johon on tungettava kaikkea sikin sokin kunnes on paha olo? Jotenkin voisi ehkä todeta, että ruotsinlaivan buffet-saliin tiivistyy länsimaisen yhteiskunnan pahoinvoinnin alku ja juuri. Siellä syömisestä tulee ajanvietettä. Ruokalajeja on niin paljon, ettei niitä missään nimessä ole tarkoitettu syötäväksi kerralla, vaan valikoimaksi, josta jokainen löytää jotakin. Mutta yksi könttähinta tarkoittaa tietysti meille kultakaloille suorastaan velvollisuutta syödä kaikkea ja paljon. Olen ihmissika, röh.
Paluu arkeen lienee parasta aloittaa ottamalla kohtuuden käsite jälleen aktiivikäytöön. Ja uusia vaatteita ei saa ostaa ennen kuin vanhat taas tuntuvat sopivilta!
perjantai 30. heinäkuuta 2010
Liikaa kaikkea
Kone auki, lasi viiniä viereen ja nautinnollinen ensisukellus tämän vuoden Espoo Cinén ohjelmistoon voi alkaa. Mitä pidemmälle tarjontaa selaan, sitä enemmän ahdistaa. Pystyn luultavasti näkemään yhdestä kolmeen elokuvaa festivaalien tarjonnasta, mutta valinnanvaraa on liikaa! Lopulta suljen koko selaimen ja siirrän valintaa tulevaisuuteen. Pahimmassa tapauksessa siirrän sitä yli festareiden tai ainakin niin viimetinkaan, että valinnanvara kaventuu ihan itsestään jäljelle jääneisiin hajalippuihin.
Edellinen vastaava koettelemus tuli vastaan, kun piti löytää kolttu ystävän häihin. Kun aikaa etsimiseen on vain rajallisesti ja etsimisessä apuna on yleensä vähintään yksi alaikäinen, ei laajasta valikoimasta saa kuin paniikkihäiriön. Tuolloin otin avuksi Stockmannin pukeutumisneuvojan, joka valikoi minulle kymmenisen asukokonaisuutta ja osoitti tilavan kopin, jossa sovitella. Vajaassa tunnissa kävelin kaupasta ulos (lastenvaunuineni, luonnollisestikin) kassissani mekko, hihake (!) ja huikea pääkoriste.
Evoluutio ei selvästikään ole ehtinyt kehittää minulle seulovia silmiä, joilla selvittäisin tieni tässä yltäkylläisessä tarjontaviidakossa. Harjoituksesta voisi eittämättä olla apua. Kaveripiiristä kyllä löytyy niitä, jotka seulovat tarjonnasta itselleen sopivat palat kuin konsanaan valaat planktoninsa. Yksi saalistaa tottuneesti Hulluilla päivillä apunaan esiympyröity tarjousvihko. Ja oletettavasti näkymättömät silmälaput, joiden avulla etukäteen valittu kohde pysyy tähtäimessä eikä katse harhaudu esimerkiksi sinne mustien nilkkasukkien suuntaan. Muutamat muut puolestaan ovat erikoistuneet kirpputoreihin, joilla he kylmän rauhallisesti skannaavat tarjontaa ja poimivat täydellisesti istuvan vaatekappaleen sieltä ja älyttömän halvan mutta harvinaisen antiikkikipon tuolta.
Lompakko kiittää aina kun saavun tyhjin käsin kaupoilta, kun en osannut valita niin monesta vaihtoehdosta. Mutta joskus niitä hankintoja pitäisi saada tehtyä. Kirjastossakin on helpompaa, kun aina voi mennä palautettujen kirjojen kärrylle ja valita niistä. Ja parasta tietysti on, jos joku suosittelee hyvää kirjaa.Voisikohan joku suositella joskus jotain vaatetta? Missä viipyvät meidän ekotiedostavien mutta kiireisten kirpparineuvojat, jotka kävisivät puolestamme noukkimassa meille valintavammaisille rajatun valikoiman soveltuvia asuja kokeiltavaksi? Tai voisikohan leffafestareillakin olla elokuvaneuvojia... Ehkä ratkaisu on shoppailunhimoinen Au pair.
Edellinen vastaava koettelemus tuli vastaan, kun piti löytää kolttu ystävän häihin. Kun aikaa etsimiseen on vain rajallisesti ja etsimisessä apuna on yleensä vähintään yksi alaikäinen, ei laajasta valikoimasta saa kuin paniikkihäiriön. Tuolloin otin avuksi Stockmannin pukeutumisneuvojan, joka valikoi minulle kymmenisen asukokonaisuutta ja osoitti tilavan kopin, jossa sovitella. Vajaassa tunnissa kävelin kaupasta ulos (lastenvaunuineni, luonnollisestikin) kassissani mekko, hihake (!) ja huikea pääkoriste.
Evoluutio ei selvästikään ole ehtinyt kehittää minulle seulovia silmiä, joilla selvittäisin tieni tässä yltäkylläisessä tarjontaviidakossa. Harjoituksesta voisi eittämättä olla apua. Kaveripiiristä kyllä löytyy niitä, jotka seulovat tarjonnasta itselleen sopivat palat kuin konsanaan valaat planktoninsa. Yksi saalistaa tottuneesti Hulluilla päivillä apunaan esiympyröity tarjousvihko. Ja oletettavasti näkymättömät silmälaput, joiden avulla etukäteen valittu kohde pysyy tähtäimessä eikä katse harhaudu esimerkiksi sinne mustien nilkkasukkien suuntaan. Muutamat muut puolestaan ovat erikoistuneet kirpputoreihin, joilla he kylmän rauhallisesti skannaavat tarjontaa ja poimivat täydellisesti istuvan vaatekappaleen sieltä ja älyttömän halvan mutta harvinaisen antiikkikipon tuolta.
Lompakko kiittää aina kun saavun tyhjin käsin kaupoilta, kun en osannut valita niin monesta vaihtoehdosta. Mutta joskus niitä hankintoja pitäisi saada tehtyä. Kirjastossakin on helpompaa, kun aina voi mennä palautettujen kirjojen kärrylle ja valita niistä. Ja parasta tietysti on, jos joku suosittelee hyvää kirjaa.Voisikohan joku suositella joskus jotain vaatetta? Missä viipyvät meidän ekotiedostavien mutta kiireisten kirpparineuvojat, jotka kävisivät puolestamme noukkimassa meille valintavammaisille rajatun valikoiman soveltuvia asuja kokeiltavaksi? Tai voisikohan leffafestareillakin olla elokuvaneuvojia... Ehkä ratkaisu on shoppailunhimoinen Au pair.
maanantai 26. heinäkuuta 2010
Paris = Sirap
Jos Harry Salmenniemen ”Texas, Sakset” -runoteos (Otava) ei muuten liikauta, niin ainakin se saa kaipaamaan mökin kirjahyllyyn kunnon kartastoa. Sen avulla olisi voinut etsiä muitakin paikannimiä, jotka tarkoittavat jotain toisinpäin. Kuten kirjassa Texasin lisäksi esiintyvä Dallas = sallad.
Itselleni lukukokemus oli kyllä muutenkin ihan antoisa. Siksi harvinaista on meikäläisen runojenluku, että vähän ujostuttaa kyllä tarjoilla opuksesta näkemyksiään. Loppusointuja saati äidinkielentunnilta tuttuja poljentoja oli kyllä kertakaikkisen turha haeskella. Itseasiassa on myönnettävä, etten ole ihan varma oliko kyse ylipäätään runoudesta millään tuntemallani mittapuulla.
Kirja koostuu lehdistä poimituista virkkeistä ja oletettavasti tekijän omista tekstinpätkistä. Kollaasia oli omituisen nautinnollista lueskella. Tuli vähän sellainen olo kuin istuisi pimeässä huoneessa ja kuuntelisi seinän raosta pätkiä ohikulkevien ihmisten keskusteluista. Sattumanvaraisuus oli tosin näennäistä, sillä portsarina toimiva kirjailija on tietenkin päättänyt, missä järjestyksessä ajatukset minulle tarjoillaan.
Paria piirrosta ja kokoelmaa erilaisia fontteja apuna käyttäen kirja onnistui kattamaan melkoisen määrän erilaisia teemoja ja tunnelmia. Ja onhan hienoa lukea toisinaan teosta, jossa useammallakin sivulla on vain yksi sana – näinä tehokkuuden aikoina, mitä siunattua tuhlausta! Aika jännää, kaikenlaista sitä tuleekin luettua. Olin tietysti aivan myyty viimeistään siinä kohdassa, jossa sain lukijalahjaksi ponin. Kiitti!
Itselleni lukukokemus oli kyllä muutenkin ihan antoisa. Siksi harvinaista on meikäläisen runojenluku, että vähän ujostuttaa kyllä tarjoilla opuksesta näkemyksiään. Loppusointuja saati äidinkielentunnilta tuttuja poljentoja oli kyllä kertakaikkisen turha haeskella. Itseasiassa on myönnettävä, etten ole ihan varma oliko kyse ylipäätään runoudesta millään tuntemallani mittapuulla.
Kirja koostuu lehdistä poimituista virkkeistä ja oletettavasti tekijän omista tekstinpätkistä. Kollaasia oli omituisen nautinnollista lueskella. Tuli vähän sellainen olo kuin istuisi pimeässä huoneessa ja kuuntelisi seinän raosta pätkiä ohikulkevien ihmisten keskusteluista. Sattumanvaraisuus oli tosin näennäistä, sillä portsarina toimiva kirjailija on tietenkin päättänyt, missä järjestyksessä ajatukset minulle tarjoillaan.
Paria piirrosta ja kokoelmaa erilaisia fontteja apuna käyttäen kirja onnistui kattamaan melkoisen määrän erilaisia teemoja ja tunnelmia. Ja onhan hienoa lukea toisinaan teosta, jossa useammallakin sivulla on vain yksi sana – näinä tehokkuuden aikoina, mitä siunattua tuhlausta! Aika jännää, kaikenlaista sitä tuleekin luettua. Olin tietysti aivan myyty viimeistään siinä kohdassa, jossa sain lukijalahjaksi ponin. Kiitti!
maanantai 19. heinäkuuta 2010
Lähiruokaa likeltä ja matkan päästä
Oma likiruokatuotantomme, eli takapihan ryytimaa, on vielä toistaiseksi tuottanut melko kehnosti. Raparperit ovat luiruja ja kirsikkatomaatitkin vielä keväisen vihreitä. Mausteyrtit ja mansikka-amppeli ovat sentään tuoneet jotain itse kasvatettua lautasen reunalle.
Viime viikonloppuna palatessamme tuttujen mökiltä poikkesimme vakioreitiltä ja testasimme Koti ja keittiö -lehden innoittamana Heinolan lähiruokatori Heilan. Kannatti pidentää matkaa muutamalla minuutilla – marketti oli runsaine valikoimineen todellinen gurmandin keidas abc-erämaassa! Ostoskoriin päätyi mm. lihaa ja leipää sekä erikoisoluita ja sahtia. Kassalla toki eron lähikaupan ruokalaskuun huomasi, mutta ihan hyvä mieli tuli paikallisten yrittäjien tukemisesta. Ja laadusta maksan mieluusti.
Keväällä testasimme myös pienellä porukalla Svarfvarsin luomutilan vihanneksia. Vihreät maistuivat kerrassaan herkullisilta. Erittäin toimiva verkkokauppa ja täsmällinen kotiinkuljetus taannevat sen, että ainakin meidän perheemme ottaa vihannespalvelun tavaksi heti kun kauppa syksyllä jälleen aukeaa.
Pieni ruokakauppa Tapiolassa, Kanniston leipomon myymälä Lasipalatsilla ja Eat&Joy Maatilatori. Siinä meidän muut lähiruokapisteemme toistaiseksi. Toivottavasti Heila ei jää tämän kesän ainoaksi uudeksi tuttavuudeksi laadukkaan lähiruuan metsästyksessä.
Viime viikonloppuna palatessamme tuttujen mökiltä poikkesimme vakioreitiltä ja testasimme Koti ja keittiö -lehden innoittamana Heinolan lähiruokatori Heilan. Kannatti pidentää matkaa muutamalla minuutilla – marketti oli runsaine valikoimineen todellinen gurmandin keidas abc-erämaassa! Ostoskoriin päätyi mm. lihaa ja leipää sekä erikoisoluita ja sahtia. Kassalla toki eron lähikaupan ruokalaskuun huomasi, mutta ihan hyvä mieli tuli paikallisten yrittäjien tukemisesta. Ja laadusta maksan mieluusti.
Keväällä testasimme myös pienellä porukalla Svarfvarsin luomutilan vihanneksia. Vihreät maistuivat kerrassaan herkullisilta. Erittäin toimiva verkkokauppa ja täsmällinen kotiinkuljetus taannevat sen, että ainakin meidän perheemme ottaa vihannespalvelun tavaksi heti kun kauppa syksyllä jälleen aukeaa.
Pieni ruokakauppa Tapiolassa, Kanniston leipomon myymälä Lasipalatsilla ja Eat&Joy Maatilatori. Siinä meidän muut lähiruokapisteemme toistaiseksi. Toivottavasti Heila ei jää tämän kesän ainoaksi uudeksi tuttavuudeksi laadukkaan lähiruuan metsästyksessä.
perjantai 16. heinäkuuta 2010
Kino kaara
Muistan nuorena ja ennen kaikkea lapsettomana päivitelleeni vanhempia, jotka asentavat autoihinsa televisioita ja muita viihdevärkkejä lapsilleen. Muistan ilmiselvästi jopa ihan paheksuneeni sitä. Nyt en pysty millään keksimään, mikä asiassa oikein pisti hermoon.
Autoilemme perheen kanssa verrattain vähän, sillä emme omista autoa. Käytännössä liikumme julkisilla kun voimme ja yhteiskäytämme isäni autoa tarvittaessa. Samaa uskollista Fordia yhteiskäyttää myös sisareni, joten auto harvoin pääsee lepuuttamaan tienpieksämiä akseleitaan. Lisäksi lähes kaikista kuluista vastaava isäni on joutunut hankkimaan bussilipun. Joka tapauksessa aina silloin tällöin minäkin siis joudun survomaan kaksi tenavaa turvaistuimiinsa ja kaasuttamaan kohti moottoritietä, vaikkapa parin tunnin ajomatkan päähän mökille.
Pitkä ajomatka on tietysti järkevää ajoittaa esikoisen päiväuniaikaan, jolloin autossa saattaa vallita rauha peräti tunnin tai jopa vähän yli. Aina keskipäivällä ei kuitenkaan ole järkevää startata, joten väkisinkin lapsi joutuu joskus viihtymään tuoliin kahlittuna useamman tunnin. Vauva on toistaiseksi tyytynyt nurkumatta kohtaloonsa, mutta esikoinen on jo oppinut takapenkkivonkumisen jalon taidon. Repertuaariin kuuluu matkan pituudesta valittaminen, auton pahan hajun kommentointi, tekemisen puutteesta nurkuminen ja täydellinen ymmärtämättömyys siitä, ettei äiti voi lukea kirjaa ääneen samalla kun ajaa. Niinpä viimeksi matkaa tehdessämme lykkäsimme pellavapäälle luurit korville ja muumit kannettavan näyttöön pyörimään. Taivaallinen rauha!
Televisionkatselu on pienille mielestäni huono ajanviete. Television ääreen luontaisesti jatkuvassa liikkeessä oleva lapsi jähmettyy patsaaksi ja juurtuu nojatuoliin. Kuitenkin autossa lapsi joutuu pakostakin tuohon luonnottomaan tilaan, eli istumaan paikoillaan. Yleensä nappula ei myöskään saa valita kohtaloaan, vaan jotuu autoon, vaikka mielummin leikkisi tai tekisi oikeastaan ihan mitä tahansa muuta.
Kolmivuotias ei vielä osaa lukea, ei täyttää sanaristikoita eikä edes pelata laiva-on-lastattua millään aakkosella. Eläimillä onnistuu, mutta korkeintaan Keravalle saakka. Moottoritien kupeessa ei myöskään ole tarjolla kummoisia maisemia ja harvat lehmät ja hepatkin vilahtavat ohitse liian nopeasti. Siksipä videon katselu tässä tilanteessa on kerrassaan perusteltua ja hyvä veto kaikkien osapuolten näkökulmasta. Ja satukasetti tai -cd olisi myös hyvä vaihtoehto, jos omistaisimme soveltuvan kuuntelulaitteen.
Tähän lisättäköön, että IC-junan leikkivaunu pitää toki kirkkaasti ykköstilansa lapsiperheen pitkän matkan liikkumavälineenä.
Autoilemme perheen kanssa verrattain vähän, sillä emme omista autoa. Käytännössä liikumme julkisilla kun voimme ja yhteiskäytämme isäni autoa tarvittaessa. Samaa uskollista Fordia yhteiskäyttää myös sisareni, joten auto harvoin pääsee lepuuttamaan tienpieksämiä akseleitaan. Lisäksi lähes kaikista kuluista vastaava isäni on joutunut hankkimaan bussilipun. Joka tapauksessa aina silloin tällöin minäkin siis joudun survomaan kaksi tenavaa turvaistuimiinsa ja kaasuttamaan kohti moottoritietä, vaikkapa parin tunnin ajomatkan päähän mökille.
Pitkä ajomatka on tietysti järkevää ajoittaa esikoisen päiväuniaikaan, jolloin autossa saattaa vallita rauha peräti tunnin tai jopa vähän yli. Aina keskipäivällä ei kuitenkaan ole järkevää startata, joten väkisinkin lapsi joutuu joskus viihtymään tuoliin kahlittuna useamman tunnin. Vauva on toistaiseksi tyytynyt nurkumatta kohtaloonsa, mutta esikoinen on jo oppinut takapenkkivonkumisen jalon taidon. Repertuaariin kuuluu matkan pituudesta valittaminen, auton pahan hajun kommentointi, tekemisen puutteesta nurkuminen ja täydellinen ymmärtämättömyys siitä, ettei äiti voi lukea kirjaa ääneen samalla kun ajaa. Niinpä viimeksi matkaa tehdessämme lykkäsimme pellavapäälle luurit korville ja muumit kannettavan näyttöön pyörimään. Taivaallinen rauha!
Televisionkatselu on pienille mielestäni huono ajanviete. Television ääreen luontaisesti jatkuvassa liikkeessä oleva lapsi jähmettyy patsaaksi ja juurtuu nojatuoliin. Kuitenkin autossa lapsi joutuu pakostakin tuohon luonnottomaan tilaan, eli istumaan paikoillaan. Yleensä nappula ei myöskään saa valita kohtaloaan, vaan jotuu autoon, vaikka mielummin leikkisi tai tekisi oikeastaan ihan mitä tahansa muuta.
Kolmivuotias ei vielä osaa lukea, ei täyttää sanaristikoita eikä edes pelata laiva-on-lastattua millään aakkosella. Eläimillä onnistuu, mutta korkeintaan Keravalle saakka. Moottoritien kupeessa ei myöskään ole tarjolla kummoisia maisemia ja harvat lehmät ja hepatkin vilahtavat ohitse liian nopeasti. Siksipä videon katselu tässä tilanteessa on kerrassaan perusteltua ja hyvä veto kaikkien osapuolten näkökulmasta. Ja satukasetti tai -cd olisi myös hyvä vaihtoehto, jos omistaisimme soveltuvan kuuntelulaitteen.
Tähän lisättäköön, että IC-junan leikkivaunu pitää toki kirkkaasti ykköstilansa lapsiperheen pitkän matkan liikkumavälineenä.
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Raivokässää
Tartuin jälleen pitkästä aikaa puikkoihin neuloakseni paperinarusta valoverhon tyyppisen viritelmän. Olen vannoutunut virkkaaja, joten jo etukäteen vähän ahdisti. Paperinaru uutena tuttavuutena kuitenkin innosti, ja päätin ryhtyä toimeen.
Ennen kuin voi paneutua minkäänlaiseen luovaan työhön, on lanka kuitenkin kerittävä vyyhdiltä. Tämä toimenpide tulee aina, korostan AINA, tehdä parin kanssa. Tai apuna esimerkiksi tuolia käyttäen. Tai jotenkin muuten kuin huitaisemalla vyyhti polven yli ja kerimällä löysin rantein. Tunnin ähellys päättyi useaan solmuun ja langan raivokkaaseen katkaisemiseen kahdesta kohtaa.
Vaikka aloin ensiraivon laannuttua koulimaan narua tarkoin valituilla jättipaksuilla bambupuikoilla, tiputin silti jo ensimetreillä noin tsiljoona silmukkaa. Ja silmukoiden määrä alunperinkin meni veikkailuksi.
Langan keriminen on edessä aikoi sitten neuloa tai virkata, mutta muuten suosikkinani jatkaa yksinäinen vänkyrä puikko eli virkkuukoukku. Virkatessa aloitusketjusta näkee heti, mikä on tulevan työn leveys. Virkatessa purkaminen onnistuu yhdellä nykäisyllä, neuloessa pitää vaivalloisesti poimia alvariinsa karkailevia silmukoita. Virkkaus etenee vauhdilla, neulonta on hidasta nykerrystä. Virkatessa voi sooloilla ja soveltaa. I love virkkaus, neulonta buu.
Ennen kuin voi paneutua minkäänlaiseen luovaan työhön, on lanka kuitenkin kerittävä vyyhdiltä. Tämä toimenpide tulee aina, korostan AINA, tehdä parin kanssa. Tai apuna esimerkiksi tuolia käyttäen. Tai jotenkin muuten kuin huitaisemalla vyyhti polven yli ja kerimällä löysin rantein. Tunnin ähellys päättyi useaan solmuun ja langan raivokkaaseen katkaisemiseen kahdesta kohtaa.
Vaikka aloin ensiraivon laannuttua koulimaan narua tarkoin valituilla jättipaksuilla bambupuikoilla, tiputin silti jo ensimetreillä noin tsiljoona silmukkaa. Ja silmukoiden määrä alunperinkin meni veikkailuksi.
Langan keriminen on edessä aikoi sitten neuloa tai virkata, mutta muuten suosikkinani jatkaa yksinäinen vänkyrä puikko eli virkkuukoukku. Virkatessa aloitusketjusta näkee heti, mikä on tulevan työn leveys. Virkatessa purkaminen onnistuu yhdellä nykäisyllä, neuloessa pitää vaivalloisesti poimia alvariinsa karkailevia silmukoita. Virkkaus etenee vauhdilla, neulonta on hidasta nykerrystä. Virkatessa voi sooloilla ja soveltaa. I love virkkaus, neulonta buu.
tiistai 11. toukokuuta 2010
Ihka oikeaa pöperöä lautaselle
Seuraavassa analyysini meidän perheen ruokatavoista Michael Pollanin "Oikean ruoan puolesta" -manifestin valossa. Sain kirjan juuri loppuun ja nyt on oiva aika sulatella luettua.
Pollanilla on kyllä ihan hyviä ajatuksia ja eritoten kannatan ajatusta siitä, että pitäisi mielummin syödä ruokaa kuin ravintoaineita.
- Syömme aika paljon oikeaa ruokaa (=ei jalosteita), sillä teemme lähes kaikki ruuistamme itse raaka-aineista
- luomun osuus on vielä liian pieni, mutta tätä kohtaa on helppo petrata
- kasvisruokaa teemme koko ajan enemmän, mutta tuoreiden vihannesten määrää lautasella pitäisi vielä kasvattaa
- eräät meistä kotona päivystävistä snäksäilevät melkoisesti aterioiden välillä..
- syömme liian nopeasti. Pidämme ruuanlaitosta, joten olisikohan ihan järkevää myös syödä vaivalla väkerretyt ateriat rauhallisesti eikä inttityyliin hotkimalla?
- syömme liian suuria annoksia, mihin voisi nimenomaan vaikuttaa sillä, ettei hotkisi.
Pollan vinkkaa ottamaan esimerkkiä ranskalaisista, jotka kuulemma lopettavat ruokailun ollessaan kylläisiä. Kieltämättä aika kumouksellinen ajatus meille "lautanen tyhjäksi!"-ajan lapsille. Että ihan kuulostelisin, koska vatsani on täynnä? Harmi, että mieliteot kyllä toistaiseksi jyräävät kylläisyyden tunteen. - emme nauti lasillista viiniä ruokailun yhteydessä, kuten Pollan kehottaa tekemään, mutta ehkäpä sitten kun tämä imettely loppuu. Vaikka täällä lintukodossa saa kyllä nopeasti alkkiksen leiman jos meinaa ryhtyä nauttimaan alkoholia kerran päivässä. Ehkä jos vetäisi verhot alas aina aterian ajaksi?
Pollanilla on kyllä ihan hyviä ajatuksia ja eritoten kannatan ajatusta siitä, että pitäisi mielummin syödä ruokaa kuin ravintoaineita.
lauantai 8. toukokuuta 2010
Idolini Kauniaisista
Jos päättäisin ryhtyä kaupunginjohtajaksi, valitsisin johdettavakseni mieluusti Kauniaisen. Ollapa linjaamassa pienen kaupungin pieniä, ihmisen aivoille sopivan kokoisia asioita! Täällä paratiisikaupungissa kun päätöksenteko tuntuu jähmeääkin jähmeämmältä ja kähmintäkuviot ahdistavat vilpittömintäkin Espoo-fania.
Myös Anna Mäkelä olisi varmasti mielellään johtanut kotikaupunkiaan Kauniaista istuttuaan kaupunginvaltuutettuna tovin jos toisenkin. Vaan uskallanpa arvata, ettei vihreää feministiä hevillä päästetä asettelemaan ahteriaan sisämaan kultarannikon korkeimmalle jakkaralle. Siksipä olinkin pudota sohvaltani, kun luin Talouselämä-lehdestä, että kyseinen mediatutkija oli valittu Kittilän kunnanjohtajaksi.
Ihailtavaa periksiantamattomuutta ja kutsumuksen seuraamista! Juuri näin kaikkien naisten tulisi toimia. Sen lisäksi, että Mäkelä rohkeasti haki paikkaa itselleen liki tuntemattoman kunnan johdosta hän myös demonstroi, ettei kolme lasta, joista yksi on vielä mahassa, lamaannuta aivotoimintaa. Tsemppiä Anna! Jos minusta ei tule kaltaistasi sankaria niin ainakin yritän kovasti kasvattaa tyttäristäni sellaisia!
Myös Anna Mäkelä olisi varmasti mielellään johtanut kotikaupunkiaan Kauniaista istuttuaan kaupunginvaltuutettuna tovin jos toisenkin. Vaan uskallanpa arvata, ettei vihreää feministiä hevillä päästetä asettelemaan ahteriaan sisämaan kultarannikon korkeimmalle jakkaralle. Siksipä olinkin pudota sohvaltani, kun luin Talouselämä-lehdestä, että kyseinen mediatutkija oli valittu Kittilän kunnanjohtajaksi.
Ihailtavaa periksiantamattomuutta ja kutsumuksen seuraamista! Juuri näin kaikkien naisten tulisi toimia. Sen lisäksi, että Mäkelä rohkeasti haki paikkaa itselleen liki tuntemattoman kunnan johdosta hän myös demonstroi, ettei kolme lasta, joista yksi on vielä mahassa, lamaannuta aivotoimintaa. Tsemppiä Anna! Jos minusta ei tule kaltaistasi sankaria niin ainakin yritän kovasti kasvattaa tyttäristäni sellaisia!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)