Raiteilla, jalaksilla ja lihaksilla

Hyvästä palvelusta ei mielestäni voi koskaan kirjoittaa liikaa. Viimeisimmät iloiset ilmeet tarjosivat VR sekä Levi-tunturin asiakaspalvelijat.

Suuntasimme tuttujen mökille Leville koko nelihenkisen perheen voimin. Lähinnä ekologisista syistä liikennevälineeksi valikoitui yöjuna. Junaliput hoituivat käden käänteessä puhelimitse ja ne sai lunastaa lähimmältä R-kioskilta. Puskaradion kautta kuulimme vasta pari päivää ennen lähtöä, että makuuvaunun alasänkyyn on tilattavissa ns. lapsiverkko. Tietoa kyseisestä turvavälineestä en VR:n sivuilta onnistunut löytämään, mutta puhelimen kilaus riitti. Löysimme verkon paikoiltaan hytistämme ja lapset pysyivät sängyllä koko yön, vaikka pyörivätkin unissaan melkoisesti. Kätevä värkki ja ihan ilman mitään lisämaksuja.

Lasten kanssa junailu ei oikein kestä kauhean suurta tavaramäärää. Murtsikkasukset ja ison kassin monoja saimme kavereiden matkaan, jotka saapuivat paikalle autojunalla. Nuorimmaisen matkasängyn taas vuokrasimme Levin Lastenmaasta (35 e/viikko), josta saimme kaupan päälle myös petivaatteet, kun keksimme niitä kysyä. Lakanat ja pyyhkeet pakkasimme aluksi matkalaukkuun, mutta havaittuamme, ettei sinne sitten muuta enää mahtunutkaan, päätimme vuokrata nekin Leviltä. Hinta ei ollut kummoinen ja toimitus hoitui sutjakkaasti. Turisti lompakkoineen tuntui kyllä olevan Levillä ihan kunkku - näinköhän olisimme saaneet vaikka lapsetkin vuokrattua paikan päältä...!

Kavereiden autosta ja paikallisista taksiyrittäjistä sai kätevästi apua kauppareissuille ja muuhunkin suhailuun, mutta kulkuvälineistä osoittautui potkukelkka kyllä ihan ykköseksi. Puolitoistavuotiaan kuopuksenkin sai kätevästi pysymään kyydissä, kun otti avuksi kankaisen Känguru-matkasyöttötuolin.

Vaikka olenkin murtomaahiihdon suuri ystävä, päätin antaa laskettelulle mahdollisuuden. Kaksikymmentä vuotta olikin kivasti vierähtänyt edelliskerrasta. Kaksi kertaa kolme tuntia mäessä oli kuntotasolleni jo aikalailla täysi setti. Enkä kyllä vieläkään voi väittää aidosti nauttivani vauhdin hurmasta, vaikka paikka paikoin olikin ihan hyvä meno. Meistä kuulemma tulee sellainen alati ruskettunut lasketteleva perhe, nyt kun esikoinenkin on jo mäessä käytetty. Saapa nähdä!

Kupoliefekti

Tiina Lymi kirjoitti taannoin Hesarin "Minä rakastan" -palstalla rakastavansa "silmiä jotka osuvat omiin silmiini". Kolumnissa Lymi kuvaili sitä fiilistä, joka syntyy vaikka kun metro jää jumiin sen verran pitkäksi aikaa, että toisilleen vieraat ihmiset ryhtyvät juttelemaan toisilleen. Hetkeksi jokaisen henkilökohtainen kupla poksahtaa ja väki muodostaa pienen yhteisön.

Tunnistin itseni Lymin kirjoituksessa, minäkin pidän ihmisistä. Juttu tuli mieleen taas tänään Kampin metron portaissa. Portaat eivät jumiutuneet, mutta niissä esiintyy sama kupoliefekti kuin Kluuvin Fazerilla: kun nousee toista reunaa ylöspäin voi kuulla käytävän toista reunaa alas liukuvien keskustelut kristallinkirkkaasti. Kännykkäkommenteista tulee huvittavia, ihan kuin tuokin puhuisi minulle! Vinkki vaan, ei kannata kovin henkilökohtaisia kuiskia siellä.

Äitiyslomalta töihin palaamisen ehdottomasti parhaisiin puoliin kuuluu ihmismereen sukeltaminen. Kotiympäristössäkin tietysti näkee väkeä, mutta silloin katse on yleensa polven korkeudella, jossain lasten suunnalla. Työmatkalla katse taitaa olla enimmäkseen kirjassa, mutta kun sen nostaa, näkee kaikenlaisia mielenkiintoisia tyyppejä! Ja välillä myös kuulee kummia.

Farmarein uusi elämä

Ompelukone pääsi pitkästä aikaa pimeästä komerostaan päivänvaloon. Sen sijaan, että olisin lähtenyt kaupoille etsimään farkkuhametta (josta jo pitkään olen unelmoinut), väkersinkin sellaisen ihan ite.

Tummiin lempifarkkuihini oli kulunut sisäreiden puolelle pieni reikä. Tuntui kurjalta hylätä niitä kylmästi moisen kuluman takia, kun jäljellä oli kuitenkin vielä 99 prosenttisesti ehjät housut. Käytin suunnittelutyöhön parisen minuuttia (tai sekuntia), saksin fareista yläosan talteen ja pilkoin molemmat lahkeet kahteen osaan.

Sitten asettelin, harsin harsimasta päästyäni (äiti on varmaan ylpeä, yleensä kärsivällisyyteni riittää parin nuppineulan pistelyyn!), asettelin jälleen ja lopulta tuloksena oli tekele, jonka tikkasin kasaan ompelukoneella. Farkkuneula oli tässä hommassa ihan ehdoton. Muodin huipulle kun tietysti pyrin, oli suurena visionani yhtenäinen farkkujen vanhasta, tikatusta sisäsaumasta tehty etu- ja takasauma. Idea oli todellakin vähän turhan kunnianhimoinen.

Vähän ehkä vinksahtanut yksilö, mutta hameeksi tunnistaa. "Casual" voisi olla sopiva farkkugenre...Hukkapalojakin jäi vain kourallinen, eli tässä todella vanhasta tuli tehokkaasti uutta. Itse tehdystä tulee muutenkin hyvä fiilis, mutta tällaisesta kierrätyskivasta vielä parempi.

Päheet pleksit

Lähestyvä a)kevät b)lapinmatka c)uusi pyöräilevä elämäntapa ja d)kesä saivat aikaan sen, että parin tunnin luppoaika työn ja lekurin välissä tuli käytettyä aurinkolasien etsintään.

Laadukkaat aurinkolasit olivat ostoslistalla jo vuosi sitten, mutta helle vei halut hintojen ja ominaisuuksien vertailuun. Niinpä silmiä suojasi(?) kesän supermarketin parin kympin pokat. Tyylikkäät kyllä, mutta hajalla heti. Nyt olin liikkeellä tosimielellä ja valmis myös maksamaan laseista.

Stockan tarjonta ei ollut kovin innostavaa ja ajatus siitä, että ostaisin kalliit (yli 100 euroa maksavat)lasit, jotka myyjä vain sujauttaisi tahmaisina rekistä suoraan pussiin, tuntui aika tympeältä. Seuraavaksi suuntasin Nissenille. Siellä katsastin ensin avohyllyt, mutta koska tähtäimessä oli myös sporttailuun soveltuvat arskat, pyysin myyjää avaamaan lukitun Oakley-kaapin. Myyjä ei suinkaan kiirehtinyt avaustoimeen, vaan pyysi ottamaan vuoronumeron. Otin numerolapun ja seisoskelin hönttinä tovin katsellen, kuinka kaksi myyjää touhuili omiaan (muita asiakkaita ei heillä ainakaan ollut palveltavana). Lopulta totesin, että voin käyttää kalliin aikani muuhunkin kuin silmälasikaapin tuijotteluun.

Äänestin itseni jaloillani Optikko Arvolalle. Siellä minua palveltiin oitis asiantuntevasti ja ystävällisesti. Lasit kiillotettiin, hintaan sisältyi pramea kotelo ja asetuksiakin vähän säädettiin. Nyt omistan hirmukalliit aukkarit (työkaverin termi, käytössä todennäköisesti vain Lahdessa..), jotka kuitenkin toimivat sekä urheilussa että terassilla. Eli silkkaa säästöä! Lisäksi palvelu oli oikeasti niin hyvää, että suuntaan varmasti pian Arvolalle myös silmälasiostoksille.

Niin ja se lekuri passitti nilkan kanssa tähystykseen. Kräp.