Talviauto osa 2

Viime viikolla pakkanen putosi sinne 20 miinusasteen tienoille. Tämä sipeerinen lämpötila aiheutti sen, että bussilinjani autot hyytyivät mikä mihinkin ja minä jouduin tärisemään pysäkillä parhaimmillaan lähes 40 minuuttia aamuisin. Syväjäätymisen esti vain isoäidin jykevä kelsi, jonka perin ullakonraivausoperaatiossa vuosia sitten.

Onneksi viikon puolivälissä pelastava enkeli, naapurini parin korttelin päästä, tiedusteli ottaisinko pikku-micran lainaan hänen työmatkansa ajaksi. Vannoutuneinkin bussinrakastaja on heikoilla, kun varpaista on lähtenyt tunto. Ah, sitä yksityisautoilun hurmaa! Olin töissä niin aikaisin, että sain jopa lämpimän autopaikan päiväksi. Micra varmaan tuumisi, että win-win-tilanne!

Perjantaina, ennen palautusta, piti tietysti tankata punainen pelastajani. Koska reittini kulki Tullinpuomin läpi, päätin enemmät koukkaukset välttääkseni täyttää tankin Tullinpuomin Shellillä. Pääkaupunkiseudun huoltoasemaskene on minulle sen verran tuntematon, että yllätyin todella iloisesti, kun ystävällinen Erkki keltaisessa huomioliivissä saapui tankkaamaan auton. Siis ihan oikeaa palvelua, ystävällistä opastusta (vieras auto, vieraat nappulat..) ja pari sanaa säästäkin. Kerrassaan oivaa.

Maksoin todennäköisesti menovedestä vähän enemmän kuin jossain toisaalla, mutta harvoin kun tankkailee, maksaa palvelusta mielellään. Sitäpaitsi tuolla 45 eurolla sain höylättyä kellokortin ajallaan parina aamuna, en jäätynyt ja kaverin auto sai lämpöhoitoa. Okei, pari lisäeuroa tulee kyllä siitä, että en ehtinyt lukea kirjaston pikalainakirjaa, kun käytin lukuajan navigointiin.

Vanhene kanssani, pesukone!

Osallistuin tänään Uuden mustan järjestämään tilaisuuteen, jossa näytettiin ennakkona dokumentti ”Hehkulamppuhuijaus”. Dokumentti oli vaikuttava ja se onneksi näytetään maaliskuussa myös televisiossa. Dokkarissa tarkastellaan laitteiden kestoikää ja todetaan, että monet kulutustuotteet valmistetaan tahallisesti hajoamaan aikaisemmin, kuin mitä kuluttaja toivoisi ja olettaisi.


Logiikka on mielestäni ihan pätevä: miksi kukaan valmistaisi superkestävät sukkahousut, jotka kestävät äidiltä tyttärelle, kun voi valmistaa vähän heikompilaatuiset halvemmalla ja myydä niitä satoja pareja jo pelkästään äidille?

Toisaalta myös tinkiminen raaka-aineissa tai työläisen ammattitaidossa nopeuden ja edullisuuden nimissä lyhentää yleensä kestoikää, mutta takaa hyvän markkina-aseman. Näin markkinoilla on vähitellen jäljellä enää vain heikompilaatuisia tuotteita.

Ihan taatusti ihminen osaa suunnitella ja valmistaa kestäviäkin tuotteita, mutta nykyisessä kulutusjuhlassa on tullut suorastaan tavaksi ostaa halvinta ja vaihtaa se uuteen kun pärähtää. Edullisen hinnan taakse kätkeytyy kuitenkin niin paljon muitakin kompromisseja, että uskoisin laadun tekevän hiljalleen paluuta. Halpa ja kertakäyttöinen kulutustavara on usein valmistettu arveluttavissa työoloissa ja sen elinkaari todennäköisesti on haitallinen ympäristölle lähes joka kohdassa.

Vaan entä jos olisinkin valmis maksamaan varmasti yli 10 vuotta toimivasta pesukoneesta? Tai printteristä, johon saa kaikkia tarvittavia varaosia, joilla voisin printata hamassa tulevaisuudessakin vaikka esikoiseni lakkiaskutsuja? Isokaan raha ei ole tae pitkästä kestosta. Monen tuhannen euron taulutelevisionkaan ei nykyään oleteta kestävän juuri paria vuotta kauempaa.

Tuttava oli katkaissut hiustenkuivaajakierteen ostamalla kalliin ammattilaisföönin. Ei kuulemma enää tarvinnut ostaa vuosittain uutta. Mutta en sentään haluaisi kotiini mitään laitoskäyttöön suunnattua pesukonetta. Eikö kotikäyttöön voisi olla tarjolla pitkäikäisiä tuotteita vaikka tuplahinnalla? Kaupan päälle eettisesti kestävä tuotanto ja kierrätys?

Uuden mustan paneelissa kuullut Aalto yliopiston professorit vakuuttivat, että kyllä suomalaisessa konesuunnittelussa ja design-koulutuksessa osataan ja ehdottomasti halutaan tuottaa vain kestävää laatua. Tähän minun on helppo uskoa. Haaste onkin sillä kolmannella osapuolella: markkinointiväellä. Kuinka tehdä niin tehokasta markkinointia, että tiedostamattomampikin kuluttaja valitsee mielummin kalliimman kelpo tuotteen kuin halvan rimpulan? Kestoikä harvoin näkyy päälle, takuun markkinointi ontuu ja kuluttajan odotukset kestävyydestä on jo valmiiksi viritetty alas.

Ehkä kukaan ei oikeasti usko, että ainaisen talouskasvun vaatimaa kulutusta kannattaisi suitsia. Että todellinen lamaannus iskisi, jos kaikki haluaisivat elämänsä aikana ostaa vain yhden pesukoneen tai digikameran. Pitänee perehtyä lisää degrowth-kuvioihin...

Elektroniikkaromuläjät kehitysmaissa ovat mielestäni sellaista kuvamateriaalia, jolle kaikkien meidän kuluttajien verkkokalvojen tulisi altistua. Minun ei oikeastaan tee mieli ostaa nykyään mitään elektroniikkaa juuri sen kertakäyttöisyyden vuoksi. Kuinkahan monta suomalaista digiboksin kuorta ghanalaisen joen töyräällä jo viruukaan, nekin kun taitavat kuulua siihen samaan kategoriaan tuotteita, jotka on halvempi korvata uudella kuin korjauttaa.

Tulipa paljon ajateltavaa!

Voimia pannukakuista

Kuukauden päivät ovat vierähtäneet siitä kun jälleen leimasin kellokortin työpaikalla. Puolison jäätyä kotiin lasten kanssa ovat monet viime vuonna jokapäiväisiksi muuttuneet rutiinit vaihtaneet tekijäänsä. Se, että ruuanlaitto ja siivous ovat vaihtaneet asianomistajaa ei vielä ole kovin kummallista, mutta että blogirustailukin on nyt miehen hommia!

Töihin paluuni näyttäisi sujuneen muun perheen osalta köykäisesti, mutta oma pääni tuntuu käyvän kovasti ylikierroksilla joutuessaan pitkästä aikaa jälleen kunnon töihin. Kahdeksan tunnin yöunet eivät tunnu riittävän mihinkään ja tavallinen toimeliaisuuteni lähentelee nollaa.

Tänä aamuna kuitenkin sain jo vähän tsempattua ja loihdittua perheelle mustikkapannukakkuja aamiaiseksi. Perheessämme paistetaan näitä niin kutsuttuja "Amerikan lettuja" isoäidin reseptillä ja niitä suorastaan kuuluu paistaa pukeutuneena virttyneeseen Nanson yöpaitaan. Tänään lisäsin reseptiin mustikoita, jotta lättyjen terveysarvot edes näennäisesti kohoaisivat.

Iso-mummun Amerikan letut

2 kuppia jauhoja
2 kuppia piimää
2 munaa
2 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa

Kuppi kuvaa tässä pienehköä kahvikuppia, olennaista on, että saman kokoista kippoa käytetään kaikkien aineiden mittaamiseen. Piimän sijasta voi hätätilanteessa käyttää myös maitoa. Mustikat lisään ripottelemalla ne raa'an taikinan päälle suoraan pannulle. Paistetaan suhteellisen rauhallisella tulella paksuiksi pannukakuiksi ja syödään kuumana vaahterasiirapin kera.