Muistan nuorena ja ennen kaikkea lapsettomana päivitelleeni vanhempia, jotka asentavat autoihinsa televisioita ja muita viihdevärkkejä lapsilleen. Muistan ilmiselvästi jopa ihan paheksuneeni sitä. Nyt en pysty millään keksimään, mikä asiassa oikein pisti hermoon.
Autoilemme perheen kanssa verrattain vähän, sillä emme omista autoa. Käytännössä liikumme julkisilla kun voimme ja yhteiskäytämme isäni autoa tarvittaessa. Samaa uskollista Fordia yhteiskäyttää myös sisareni, joten auto harvoin pääsee lepuuttamaan tienpieksämiä akseleitaan. Lisäksi lähes kaikista kuluista vastaava isäni on joutunut hankkimaan bussilipun. Joka tapauksessa aina silloin tällöin minäkin siis joudun survomaan kaksi tenavaa turvaistuimiinsa ja kaasuttamaan kohti moottoritietä, vaikkapa parin tunnin ajomatkan päähän mökille.
Pitkä ajomatka on tietysti järkevää ajoittaa esikoisen päiväuniaikaan, jolloin autossa saattaa vallita rauha peräti tunnin tai jopa vähän yli. Aina keskipäivällä ei kuitenkaan ole järkevää startata, joten väkisinkin lapsi joutuu joskus viihtymään tuoliin kahlittuna useamman tunnin. Vauva on toistaiseksi tyytynyt nurkumatta kohtaloonsa, mutta esikoinen on jo oppinut takapenkkivonkumisen jalon taidon. Repertuaariin kuuluu matkan pituudesta valittaminen, auton pahan hajun kommentointi, tekemisen puutteesta nurkuminen ja täydellinen ymmärtämättömyys siitä, ettei äiti voi lukea kirjaa ääneen samalla kun ajaa. Niinpä viimeksi matkaa tehdessämme lykkäsimme pellavapäälle luurit korville ja muumit kannettavan näyttöön pyörimään. Taivaallinen rauha!
Televisionkatselu on pienille mielestäni huono ajanviete. Television ääreen luontaisesti jatkuvassa liikkeessä oleva lapsi jähmettyy patsaaksi ja juurtuu nojatuoliin. Kuitenkin autossa lapsi joutuu pakostakin tuohon luonnottomaan tilaan, eli istumaan paikoillaan. Yleensä nappula ei myöskään saa valita kohtaloaan, vaan jotuu autoon, vaikka mielummin leikkisi tai tekisi oikeastaan ihan mitä tahansa muuta.
Kolmivuotias ei vielä osaa lukea, ei täyttää sanaristikoita eikä edes pelata laiva-on-lastattua millään aakkosella. Eläimillä onnistuu, mutta korkeintaan Keravalle saakka. Moottoritien kupeessa ei myöskään ole tarjolla kummoisia maisemia ja harvat lehmät ja hepatkin vilahtavat ohitse liian nopeasti. Siksipä videon katselu tässä tilanteessa on kerrassaan perusteltua ja hyvä veto kaikkien osapuolten näkökulmasta. Ja satukasetti tai -cd olisi myös hyvä vaihtoehto, jos omistaisimme soveltuvan kuuntelulaitteen.
Tähän lisättäköön, että IC-junan leikkivaunu pitää toki kirkkaasti ykköstilansa lapsiperheen pitkän matkan liikkumavälineenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti