Ilmojen kylmentymisen huomaa meillä myös tursuilevan lankakorin ilmaantumisesta olohuoneeseen. Tämänsyksyinen virkkuusouvi on aloitettu kevyesti parilla myssyllä. Ensimmäisestä nallekorvaisesta vauvanmyssystä tuli vähän omituisen muotoinen, kun jälleen kerran niin virkkuukoukkuni kuin lankanikin olivat eri kokoluokkaa kuin ohjeessa. Toisen myssyn väkersin itselleni improvisoimalla, tavoitteenani 20-luvun henki. Korvalliselle taiteilin ruusun, jonka keskellä on isoäidiltä peritty turkoosi rintarossi. Minusta piposta ja siihen sopivasta kaulaliinasta tuli hienot, mutta sisareni arvioi päähineen potta-osastoon. Kiitti vaan, luovuuttani potkitaan!
Kesän ja syksyn aikana olen joutunut auttelemaan kahden kuolipesän tyhjennyksessä. Vaikka en olekaan ihan täysiverinen käsityöihminen, on silti ollut piinallista käydä kahden käsityöihmisen lankoja läpi. Tuntuu haaskuulta viedä kierrätykseen hyviä lankoja, mutta toisaalta omat nurkatkin jo pullistelevat lyhyemmistä ja pidemmistä pätkistä. Onneksi osa sävyistä edusti niin puhtaita 90-luvun pastelleja, että pystyin aika varmasi toteamaan, etten tule koskaan niistä mitään tekemään. Tai ainakaan ihan lähitulevaisuudessa.
Sukulaisten jälkeenjääneistä tavaroista löytyi myös keskeneräisiä töitä. Niistä pelastin yhden kauniin sammalenvihreän miesten villatakin, joka taitaa olla muuten valmis, mutta palat pitäisi liittää toisiinsa ja lisätä napit. Hihoja vailla on myös tyylikäs 50-60 -luvun talvitakki, joten enää pitäisi löytää näppärä ompelija, joka kokoaisi manttelin. Pikkuriikkisellä virkkuukoukulla kalastajanlangasta virkatusta päiväpeitosta näyttäisi uupuvan pari palaa, mutta meikäläisen kärsivällisyydellä niitä tuskin saadaan koskaan siihen lisättyä. Voipi olla, että työstä voisi kuitenkin tehdä jotain muuta. Vaikkapa hameen tai tuolinpäälliset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti