Tämän kesän kauan odotettu ulkomaanmatka on nyt takana ja olo on turpea mutta onnellinen. Reissu kesti ihan peräti kaksi yötä ja vei meidät eksoottiseen Tukholmaan, prinsessojen ja trendikkäiden koti-isien kaupunkiin. Tällä kertaa katsantokulma oli hieman erilainen kuin vaikkapa abiristeilyllä, sillä puolet matkaseurueesta oli alle nelivuotiaita.
Lapsille risteilyalus oli aika lähellä paratiisia pallomerineen ja ihanan halittavine muumihahmoineen. Olisi kieltämättä ollutkin varsin haastavaa viihdyttää pieniä, jos olisi pitänyt nyhjätä hytissä tai aikuisten ravintoloissa. Tukholmassa puolestaan aika riitti sopivasti vierailuun Pepin ja muiden satuhahmojen Junibackenissa. Lasten ehdoilla matkustus oli ihan mukavaa ja kun mukana oli toinen perhe, pääsivät aikuisetkin vähän vapaalle kun vuoroteltiin.
Ja kuten asiaan kuuluu, aterioitsimme seisovasta pöydästä aamuin illoin. Sitä yltäkylläisyyttä ja hotkimistunnelmaa oli vaikea olla päivittelemättä. Miten sitä ihminen muuttuukin yhdeksi isoksi suuksi, johon on tungettava kaikkea sikin sokin kunnes on paha olo? Jotenkin voisi ehkä todeta, että ruotsinlaivan buffet-saliin tiivistyy länsimaisen yhteiskunnan pahoinvoinnin alku ja juuri. Siellä syömisestä tulee ajanvietettä. Ruokalajeja on niin paljon, ettei niitä missään nimessä ole tarkoitettu syötäväksi kerralla, vaan valikoimaksi, josta jokainen löytää jotakin. Mutta yksi könttähinta tarkoittaa tietysti meille kultakaloille suorastaan velvollisuutta syödä kaikkea ja paljon. Olen ihmissika, röh.
Paluu arkeen lienee parasta aloittaa ottamalla kohtuuden käsite jälleen aktiivikäytöön. Ja uusia vaatteita ei saa ostaa ennen kuin vanhat taas tuntuvat sopivilta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti