Hihattomuuksia ja lankapeukalon lämmittelyä

Ilmojen kylmentymisen huomaa meillä myös tursuilevan lankakorin ilmaantumisesta olohuoneeseen. Tämänsyksyinen virkkuusouvi on aloitettu kevyesti parilla myssyllä. Ensimmäisestä nallekorvaisesta vauvanmyssystä tuli vähän omituisen muotoinen, kun jälleen kerran niin virkkuukoukkuni kuin lankanikin olivat eri kokoluokkaa kuin ohjeessa. Toisen myssyn väkersin itselleni improvisoimalla, tavoitteenani 20-luvun henki. Korvalliselle taiteilin ruusun, jonka keskellä on isoäidiltä peritty turkoosi rintarossi. Minusta piposta ja siihen sopivasta kaulaliinasta tuli hienot, mutta sisareni arvioi päähineen potta-osastoon. Kiitti vaan, luovuuttani potkitaan!

Kesän ja syksyn aikana olen joutunut auttelemaan kahden kuolipesän tyhjennyksessä. Vaikka en olekaan ihan täysiverinen käsityöihminen, on silti ollut piinallista käydä kahden käsityöihmisen lankoja läpi. Tuntuu haaskuulta viedä kierrätykseen hyviä lankoja, mutta toisaalta omat nurkatkin jo pullistelevat lyhyemmistä ja pidemmistä pätkistä. Onneksi osa sävyistä edusti niin puhtaita 90-luvun pastelleja, että pystyin aika varmasi toteamaan, etten tule koskaan niistä mitään tekemään. Tai ainakaan ihan lähitulevaisuudessa.

Sukulaisten jälkeenjääneistä tavaroista löytyi myös keskeneräisiä töitä. Niistä pelastin yhden kauniin sammalenvihreän miesten villatakin, joka taitaa olla muuten valmis, mutta palat pitäisi liittää toisiinsa ja lisätä napit. Hihoja vailla on myös tyylikäs 50-60 -luvun talvitakki, joten enää pitäisi löytää näppärä ompelija, joka kokoaisi manttelin. Pikkuriikkisellä virkkuukoukulla kalastajanlangasta virkatusta päiväpeitosta näyttäisi uupuvan pari palaa, mutta meikäläisen kärsivällisyydellä niitä tuskin saadaan koskaan siihen lisättyä. Voipi olla, että työstä voisi kuitenkin tehdä jotain muuta. Vaikkapa hameen tai tuolinpäälliset.

Ville puunaa

Pörinä käy ja nuuskintaharjakset viuhuvat kun uusi perheenjäsenemme Ville imuroi asuntoamme. Täsmäisku Hulluille päiville sinetöi pitkällisen harkinnan, hankkiako roboimuri vai ei, ja nyt kyytiä saavat näkkärimurut ja villakoirat. Eilen, piinaavan pitkän ensilatauksen jälkeen, saimme seurata pyöriäisen puuhailua asunnossamme. Näytti ihan siltä, kuin se olisi nuuskutellut nurkkia pienen, innokkaan koiranpennun tavoin! Jopa skeptinen puoliso jaksoi ihastella satunnaisen imuroijan uutteruutta pitkän tovin.

Tänään Ville esiteltiin lapsille. Kuopus ei juuri robottia ihmetellyt, mutta esikoinen suhtautui siihen pelonsekaisella kiihtymyksellä ja nelisti sulkemaan huoneensa oven, etteivät vaan arvokkaat aarteet imeydy mokoman mölymonsterin kitaan. Jotta uusi lemmikki joskus pääsisi kylään myös kyseiseen sikolättiin, annoimme tytön nimetä robon. Itse olisin kyllä keksinyt useitakin kekseliäitä nimiä kiekolle, mutta menköön! Ainakin ”Ville” on luotettavan ja terhakkaan kuuloinen poju. Villen ääni tosin on aika feminiini..

Ville siis tosiaan myös puhuu ja kertoo avoimesti ongelmistaan: ”Virhe kaksi. Avaa luukku ja puhdista harjat”. Näin masiina kommentoi kun palasin kotiin jätettyäni sen uurastamaan yksin. Ihmettelinkin, miksi se oli pysähtynyt keskilattialle eikä palannut kotipesäänsä. Harjastosta löytyikin yksi vauvansukka, joka oli sankarille ollut liikaa. Ennen ulkomaanmatkaa voi villen ohjelmoida puhumaan vaikkapa italiaa tai kiinaa niin saa kielikurssin kaupan päälle.

Robotti-imuri iRobot Roomba 520 vaikuttaa näin ensikokemalta ihan kelpo värkiltä. Tummalla lattiallamme pöly ja muruset loistavat yleensä jo heti imurointia seuraavana päivänä, mutta ehkäpä nyt voimme nauttia vähän siistimmästä päivittäislookista. Robotti on osoittautunut tosi ketteräksi ja se kiertelee esteitä varsin kunnianhimoisesti. Tervetuloa kotiin, Ville!