Elefantti vintagekaupassa

Ostaisin kernaasti ison osan vaatteistani käytettynä. Kaksi asiaa kuitenkin estää minua tekemästä näin: vähäinen shoppailuun käytettävissä oleva aika ja vaatekokoni. Ensimmäiselle ei paljoakaan ole tehtävissä, mutta se ei myöskään ole ongelmista vakavampi. Jälkimmäisen ratkaiseminen taas olisi kerrassaan järkevää myös monesta muusta syystä.

Jos vaatekokoni olisi 38 tai edes 40, löytyisi kirppareilta ja käytettyjen kuteiden putiikeista tarjontaa jopa niin paljon, että todennäköisesti sopivan vetimen etsintäänkään ei kuluisi aikaa niin paljon. Kun kuitenkin edustan naisten vaatteiden kokoluokan yläpäätä, on tarjonta huomattavasti niukempaa.

Käväisin harvinaisena vapaailtanani männä viikolla Merikadun ykkösputiikissa Kaivarin Kanuunassa. Oli jo pitkään pitänyt pistäytyä kyseisellä itsepalvelukirpparilla ja nyt voi todeta, että taival todella kannatti taittaa. Myyntipöytien lisäksi sokkeloisesta vaatetaivaasta löytyi vintagemekkoja, -hattuja ja määrättömästi käsveskoja ja muita assessöörejä. Jos vielä joskus elämässäni kutsu iltapukujuhliin tipahtaa postiluukusta, saavat vanhat leninkini jäädä henkariinsa ja lähden raidaamaan rekkejä Kanuunaan ihan tosimielellä!

Tällä kertaa mukaani ei kuitenkaan tarttunut kuin yksi paita. Suurin syy niukkaan saaliiseen oli jälleen koko. Laihduttaminen, sen lisäksi että lisäisi omaa hyvinvointia, olisi kyllä ekoteko ainakin siinä mielessä, että vaatteita löytyisi enemmän kierrätettyinä. Toistaiseksi oma hyvinvointi ei ole toiminut kummoisenakaan painonpudotusmotivaattorina, mitenkähän toimisi maailmanparannus? Pohdittakoon asiaa joulun viimeisten suklaiden äärellä.

Nakertelu seis

Minulla on paha tapa hermostuksissani nakerrella kynsinauhojani ja näpertää iho huomaamattani rikki poloisista sormenpäistä. Leikittelin vuodenvaihteessa hetken ajatuksella tehdä kerrankin yksi pitävä uuden vuoden lupaus ja lopettaa moinen typeryys kerralla. Tarvittava päättäväisyys kuitenkin ajatuspolun laidalta puuttui, joten projekti ei koskaan edes alkanut. Aloitettuani mammalomailun jälkeen taas työnteon ovat stressilevelit huomaamatta nousseet ja kynsinauhat saaneet tuta alitajuntani hermoilun.

Sitten eräänä harvinaisena vapaailtana, kun muu perhe oli mummoloimassa, istuin iltaa sisareni luona. Hän ehdotti, että kokeilemme hänen joululahjaksi saamaansa rakennekynsien aloituspakettia. Tässä vaiheessa olisi tietysti kannattanut katsahtaa kelloa ja todeta, että oli jo aika myöhäinen ilta.. Aloitimme testailut toki oikean käden etusormesta (joka on se kaikkein huomaamattomin, eikö!) ohjeenamme niukka suomenkielinen ja astetta laajempi saksankielinen opaslehti. Kumpikaan meistä ei koskaan ole laitattanut itselleen rakennekynsiä saati katsonut vierestä kuinka niitä laitetaan. Mieleen ei myöskään tullut vilaista netistä lisäohjeita.

Kuitenkin kun käteni viimeisen kerran, puolen yön aikaan, pääsi uunista ulos, eli pois uv-valon alta, oli lopputulos kerrassaan onnistunut. Toki ei ole epäselvää, mikä se kohtalokas testisormi on, mutta hommassa selvästi kehityttiin kynsi kynneltä. Nyt ei kyllä tee mieli pureskella kynsiä, sen verran kovilta möykyiltä uudet kynnet ainakin vielä tuntuvat. Vaikka kynnet ovat maltillisen pituiset tuntuu näppäimistönkin naputtelu vähän kummalta.

Jos näillä trendikkäillä ranskalaisilla kynsilläni pääsen eroon ikävästä tavasta, niin hurraa! Kiitokset vaan kyökkimanikyyrilleni, joka jaksoi vauvan valvottamanakin viilata ja geelata – pienet hysteeriset kikatuskohtaukset varmaan ovat ihan arkipäivää alan ammattilaisillekin?