Wannabe-Wentzel

Sain taannoin huomaani pari laatikollista edesmenneen isoäitini astioita. Lupasin selvitellä, onko niillä mitään arvoa, tai ylipäätään minkä valmistajien tuotantoa kipot ja kupit ovat. Vanhat astiat ja arvolasi ovat minulle melkoisen tuntemattomia. Olisi ollut lähes mahdoton tehtävä lähteä kiertämään antiikkiliikkeitä kahden lapsen kanssa, mutta onneksi apuun tuli jälleen Internet. Netistä löytyy todella sivukaupalla hakemistoja laseista, astiastoista ja maljakoista.

Aarteenmetsästäjä minussa heräsi surffaillessani päiväuniaikaan milloin minkäkin astian perässä. Kieltämättä löytämisen riemu on yksi parhaista riemun lajeista – tuo se on, tuo on ihan selvästi sama maljakko!

Pikkuhiljaa kasvottomat lasit ja kupit ovat saaneet nimiä, ja tarinat niiden muotoilijoista ja tehtaiden vaiheista puhaltaneet niihin hengen. Alan ymmärtää antiikki-intoilijoita! Alunperin tarkoituksena oli myös selvittää, mihin kipot ja kupit voisi myydä, mutta nyt huomaankin, että monista on tullut niin yksilöllisiä, etten ehkä raaskikaan luopua niistä. Tai pysyisivät nyt edes suvussa, vaikkeivät mitään arvoharvinaisuuksia olekaan.

Verrattomana apuna ovat olleet esimerkiksi Designlasi.com ja Designmuseon Arabiakokoelma. Lisäksi on tullut selattua myyjien sivustoja. Kirjastosta voisi varmaan vielä löytää kaikenlaista mielenkiintoista, mutta jo näillä eväin olen saanut selvitettyä melkein kaikkien astioiden alkuperän.

Kuusi kudetta kuukaudeksi?

Uusi Musta haastaa mukaan käyttämään vain kuutta vaatetta koko syyskuun ajan. Pääasiallisesti hiekkalaatikon reunalla aikaa viettävälle haaste ei kuulosta mahdottomalta, etenkin kun alusvaatteet, yövaatteet ja päällystakki ovat poissa laskuista. Myös bilevaatteet saa valita kuuden ulkopuolelta, eikä bileidenkään määritelmää taideta juuri rajata.

Mies piti haastetta iisinä, kunnes tajusi, että kuuteen pitäisi sisällyttää niin työ kuin vapaa-ajankin vaatteetkin. Iron Maiden t-paitaa kun ei voi laittaa töihin ja puvunhousut eivät oikein sovellu vaipanvaihtotouhuihin. Olisi pitänyt ehdottaa, että ehkä tämä olisikin hyvä hetki lahjoittaa bändipaidat johonkin teinikeräykseen ja ottaa käyttöön niin kotiin kuin työhönkin soveltuvat ns. jyrkikatainen-paidat, eli pikeet.

Kokeilu saa miettimään vaatekaapin sisältöä ja kenties kiinnittämään aiempaa suurempaa huomiota vaatteiden huoltamiseen. Keksimme myös mahtavan lisäbonuksen: jos koko perheemme ryhtyisi käyttämään vain kuutta vaatetta, voisi ainainen pyykkisouvi helpottaa kuukaudeksi! Kuopus tuskin huomaisi potkuttelevansa samassa bodyssä, mutta esikoisen kuudesta kuteesta pitäisi vähintään yhden olla prinsessamekko. Hän tosin käyttää asusteita niin luovasti, että asukokonaisuus näyttäisi joka päivä freesiltä: milloin pikkarit laitetaan päähän, milloin taas kaikki kuusi asua olisivat päällä samaan aikaan ja koristeena rusetti ja vaikkapa vessapaperia.

Vielä on pari viikkoa aikaa harkita, pystyisinkö kuuden vaatteen kuuhun. Kun katselin Uuden Mustan tyttöjen vaatevalintoja iski välittömästi kateus: heillä kaikilla oli tosi käteviä paitamekkoja ja muita muunneltavia hetaleita. Itselläni on kyllä harvinaisen sekalainen vaatevarasto, joka kieltämättä kaipaisi raakkausta, tuunausta ja ennenkaikkea suunnitelmallisempaa täydennysotetta. Toisaalta nyt jos koskaan olisi hyvä tilaisuus valita kuuden joukkoon pari vähän kiristävämpää paitaa tai housua, jolloin olisi pakko hillitä syömistään ettei varasto kesken kuun kuihdu kolmeen käytettävään vaatteeseen!

Satoa lautaselle

Teimme pitkästä aikaa koko perheen voimin retken Hakaniemen torille. Lompakko tyhjeni, mutta vastineeksi kassit täyttyivät ihanista kasviksista ja marjoista. Pitkin hampain luovuin kaikista periaatteistani ja ostin mustikoita pakastimeen. Mustikoita kasvaa niin kattavasti joka paikassa, että autotonkin pääsee melko helposti niiden luo ja voisi poimia pakastimen täyteen ihan ilmaiseksi. Mutta niin se vaan nyt on, että lasten kanssa kaikki vaan on jotenkin hankalampaa, joten parempi ostaa marjat kuin jäädä ilman!

Torireissun tuloksena saatoimme myös tarjoilla päivällisvieraille tuoretta pinaattia ja ihanan rapsakoita vihreitä papuja hallista ostetun lampaankareen seuraksi. Päivällisillä teemana oli ”grillikauden viimeiset hiilet ja syksyn herkut” Syksyä menussa edustivat blinit, joiden kanssa tarjoilimme viime vuoden suolasienistä tehtyä sienisalaattia. Oletan, että seuraava satsi on täydellinen, sillä edellinen oli todella tönkkösuolainen ja tämänkertainen ehkä vähän liian sydänystävällinen versio. Myös katkaravut pääsivät pöytään tuomaan tuulahduksen rapukuusta. Illallisen kruunasivat tietty mahtavat vieraat ja ihana kesäilta. Täydellistä.

Seuraavaksi on aika ryhtyä kyttäämään omenoita. Kanitarhan kokoisen takapihan omistajana en voi kasvattaa omia, mutta joskus onnistaa ja voin auttaa ylituotannon kanssa tuskailevia tuttuja. Tampereen seudulla Aamulehti on ainakin menneinä vuosina pitänyt lukijoilleen omenapörssiä, joka on aivan mahtava palvelu. Siellä ne, joille tulee liikaa omppuja voivat ilmoittautua ja päästää kerrostaloasujat ja muut puuttomat korjaamaan sadon, joka muuten matkaisi kompostiin. Voisiko joku perustaa samanlaisen palvelun tänne pääkaupunkiseudullekin?

Siat ja possut lahdella

Tämän kesän kauan odotettu ulkomaanmatka on nyt takana ja olo on turpea mutta onnellinen. Reissu kesti ihan peräti kaksi yötä ja vei meidät eksoottiseen Tukholmaan, prinsessojen ja trendikkäiden koti-isien kaupunkiin. Tällä kertaa katsantokulma oli hieman erilainen kuin vaikkapa abiristeilyllä, sillä puolet matkaseurueesta oli alle nelivuotiaita.

Lapsille risteilyalus oli aika lähellä paratiisia pallomerineen ja ihanan halittavine muumihahmoineen. Olisi kieltämättä ollutkin varsin haastavaa viihdyttää pieniä, jos olisi pitänyt nyhjätä hytissä tai aikuisten ravintoloissa. Tukholmassa puolestaan aika riitti sopivasti vierailuun Pepin ja muiden satuhahmojen Junibackenissa. Lasten ehdoilla matkustus oli ihan mukavaa ja kun mukana oli toinen perhe, pääsivät aikuisetkin vähän vapaalle kun vuoroteltiin.

Ja kuten asiaan kuuluu, aterioitsimme seisovasta pöydästä aamuin illoin. Sitä yltäkylläisyyttä ja hotkimistunnelmaa oli vaikea olla päivittelemättä. Miten sitä ihminen muuttuukin yhdeksi isoksi suuksi, johon on tungettava kaikkea sikin sokin kunnes on paha olo? Jotenkin voisi ehkä todeta, että ruotsinlaivan buffet-saliin tiivistyy länsimaisen yhteiskunnan pahoinvoinnin alku ja juuri. Siellä syömisestä tulee ajanvietettä. Ruokalajeja on niin paljon, ettei niitä missään nimessä ole tarkoitettu syötäväksi kerralla, vaan valikoimaksi, josta jokainen löytää jotakin. Mutta yksi könttähinta tarkoittaa tietysti meille kultakaloille suorastaan velvollisuutta syödä kaikkea ja paljon. Olen ihmissika, röh.

Paluu arkeen lienee parasta aloittaa ottamalla kohtuuden käsite jälleen aktiivikäytöön. Ja uusia vaatteita ei saa ostaa ennen kuin vanhat taas tuntuvat sopivilta!