Ihka oikeaa pöperöä lautaselle

Seuraavassa analyysini meidän perheen ruokatavoista Michael Pollanin "Oikean ruoan puolesta" -manifestin valossa. Sain kirjan juuri loppuun ja nyt on oiva aika sulatella luettua.

• Syömme aika paljon oikeaa ruokaa (=ei jalosteita), sillä teemme lähes kaikki ruuistamme itse raaka-aineista
  
• luomun osuus on vielä liian pieni, mutta tätä kohtaa on helppo petrata
  
• kasvisruokaa teemme koko ajan enemmän, mutta tuoreiden vihannesten määrää lautasella pitäisi vielä kasvattaa
  
• eräät meistä kotona päivystävistä snäksäilevät melkoisesti aterioiden välillä..
  
• syömme liian nopeasti. Pidämme ruuanlaitosta, joten olisikohan ihan järkevää myös syödä vaivalla väkerretyt ateriat rauhallisesti eikä inttityyliin hotkimalla?
  
• syömme liian suuria annoksia, mihin voisi nimenomaan vaikuttaa sillä, ettei hotkisi.
  Pollan vinkkaa ottamaan esimerkkiä ranskalaisista, jotka kuulemma lopettavat ruokailun ollessaan kylläisiä. Kieltämättä aika kumouksellinen ajatus meille "lautanen tyhjäksi!"-ajan lapsille. Että ihan kuulostelisin, koska vatsani on täynnä? Harmi, että mieliteot kyllä toistaiseksi jyräävät kylläisyyden tunteen.
  
• emme nauti lasillista viiniä ruokailun yhteydessä, kuten Pollan kehottaa tekemään, mutta ehkäpä sitten kun tämä imettely loppuu. Vaikka täällä lintukodossa saa kyllä nopeasti alkkiksen leiman jos meinaa ryhtyä nauttimaan alkoholia kerran päivässä. Ehkä jos vetäisi verhot alas aina aterian ajaksi?
  

Pollanilla on kyllä ihan hyviä ajatuksia ja eritoten kannatan ajatusta siitä, että pitäisi mielummin syödä ruokaa kuin ravintoaineita.

Idolini Kauniaisista

Jos päättäisin ryhtyä kaupunginjohtajaksi, valitsisin johdettavakseni mieluusti Kauniaisen. Ollapa linjaamassa pienen kaupungin pieniä, ihmisen aivoille sopivan kokoisia asioita! Täällä paratiisikaupungissa kun päätöksenteko tuntuu jähmeääkin jähmeämmältä ja kähmintäkuviot ahdistavat vilpittömintäkin Espoo-fania.

Myös Anna Mäkelä olisi varmasti mielellään johtanut kotikaupunkiaan Kauniaista istuttuaan kaupunginvaltuutettuna tovin jos toisenkin. Vaan uskallanpa arvata, ettei vihreää feministiä hevillä päästetä asettelemaan ahteriaan sisämaan kultarannikon korkeimmalle jakkaralle. Siksipä olinkin pudota sohvaltani, kun luin Talouselämä-lehdestä, että kyseinen mediatutkija oli valittu Kittilän kunnanjohtajaksi.

Ihailtavaa periksiantamattomuutta ja kutsumuksen seuraamista! Juuri näin kaikkien naisten tulisi toimia. Sen lisäksi, että Mäkelä rohkeasti haki paikkaa itselleen liki tuntemattoman kunnan johdosta hän myös demonstroi, ettei kolme lasta, joista yksi on vielä mahassa, lamaannuta aivotoimintaa. Tsemppiä Anna! Jos minusta ei tule kaltaistasi sankaria niin ainakin yritän kovasti kasvattaa tyttäristäni sellaisia!