Osallistuin tänään Uuden mustan järjestämään tilaisuuteen, jossa näytettiin ennakkona dokumentti ”Hehkulamppuhuijaus”. Dokumentti oli vaikuttava ja se onneksi näytetään maaliskuussa myös televisiossa. Dokkarissa tarkastellaan laitteiden kestoikää ja todetaan, että monet kulutustuotteet valmistetaan tahallisesti hajoamaan aikaisemmin, kuin mitä kuluttaja toivoisi ja olettaisi.
Logiikka on mielestäni ihan pätevä: miksi kukaan valmistaisi superkestävät sukkahousut, jotka kestävät äidiltä tyttärelle, kun voi valmistaa vähän heikompilaatuiset halvemmalla ja myydä niitä satoja pareja jo pelkästään äidille?
Toisaalta myös tinkiminen raaka-aineissa tai työläisen ammattitaidossa nopeuden ja edullisuuden nimissä lyhentää yleensä kestoikää, mutta takaa hyvän markkina-aseman. Näin markkinoilla on vähitellen jäljellä enää vain heikompilaatuisia tuotteita.
Ihan taatusti ihminen osaa suunnitella ja valmistaa kestäviäkin tuotteita, mutta nykyisessä kulutusjuhlassa on tullut suorastaan tavaksi ostaa halvinta ja vaihtaa se uuteen kun pärähtää. Edullisen hinnan taakse kätkeytyy kuitenkin niin paljon muitakin kompromisseja, että uskoisin laadun tekevän hiljalleen paluuta. Halpa ja kertakäyttöinen kulutustavara on usein valmistettu arveluttavissa työoloissa ja sen elinkaari todennäköisesti on haitallinen ympäristölle lähes joka kohdassa.
Vaan entä jos olisinkin valmis maksamaan varmasti yli 10 vuotta toimivasta pesukoneesta? Tai printteristä, johon saa kaikkia tarvittavia varaosia, joilla voisin printata hamassa tulevaisuudessakin vaikka esikoiseni lakkiaskutsuja? Isokaan raha ei ole tae pitkästä kestosta. Monen tuhannen euron taulutelevisionkaan ei nykyään oleteta kestävän juuri paria vuotta kauempaa.
Tuttava oli katkaissut hiustenkuivaajakierteen ostamalla kalliin ammattilaisföönin. Ei kuulemma enää tarvinnut ostaa vuosittain uutta. Mutta en sentään haluaisi kotiini mitään laitoskäyttöön suunnattua pesukonetta. Eikö kotikäyttöön voisi olla tarjolla pitkäikäisiä tuotteita vaikka tuplahinnalla? Kaupan päälle eettisesti kestävä tuotanto ja kierrätys?
Uuden mustan paneelissa kuullut Aalto yliopiston professorit vakuuttivat, että kyllä suomalaisessa konesuunnittelussa ja design-koulutuksessa osataan ja ehdottomasti halutaan tuottaa vain kestävää laatua. Tähän minun on helppo uskoa. Haaste onkin sillä kolmannella osapuolella: markkinointiväellä. Kuinka tehdä niin tehokasta markkinointia, että tiedostamattomampikin kuluttaja valitsee mielummin kalliimman kelpo tuotteen kuin halvan rimpulan? Kestoikä harvoin näkyy päälle, takuun markkinointi ontuu ja kuluttajan odotukset kestävyydestä on jo valmiiksi viritetty alas.
Ehkä kukaan ei oikeasti usko, että ainaisen talouskasvun vaatimaa kulutusta kannattaisi suitsia. Että todellinen lamaannus iskisi, jos kaikki haluaisivat elämänsä aikana ostaa vain yhden pesukoneen tai digikameran. Pitänee perehtyä lisää degrowth-kuvioihin...
Elektroniikkaromuläjät kehitysmaissa ovat mielestäni sellaista kuvamateriaalia, jolle kaikkien meidän kuluttajien verkkokalvojen tulisi altistua. Minun ei oikeastaan tee mieli ostaa nykyään mitään elektroniikkaa juuri sen kertakäyttöisyyden vuoksi. Kuinkahan monta suomalaista digiboksin kuorta ghanalaisen joen töyräällä jo viruukaan, nekin kun taitavat kuulua siihen samaan kategoriaan tuotteita, jotka on halvempi korvata uudella kuin korjauttaa.
Tulipa paljon ajateltavaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti