Mikä seisahtunut blogi! No, ei vielä luovuteta. Viime kuukausina olen saanut työmatkapyöräilyn kivasti alkuun. Kannatti selvästi harjoittaa pään sisäistä tsemppausta heti vuoden alusta. Reittini varrelle sattuu metsää, merta ja cityä. Ja mikä tärkeintä, sopivasti nousuja ja laskuja. Hyvän reitin merkki on se, ettei vielä useammankaan kerran jälkeen osaa sanoa, kumpaan suuntaan reitti on rankempi.
12 kilometriä taittuu suunnilleen aikaan 40 minuuttia, eli aika tarkkaan samassa ajassa kuin bussilla. Ihan joka päivä en pyöräile, ettei homma ala maistua puulta (no okei, ja koska aina en vaan saa piestyä itseäni satulaan). Pyöräilystä voisi listata vaikka kuinka monta hyvää puolta. Huono puoli taas on se, että kirjojen lukemiseen ei tahdo löytyä aikaa. 40 minuutissa ehtii bussissa lukea monta sivua.
Vielä pitäisi hommata vähän virtaviivaisempia asusteita, jotka myös kuivahtaisivat työpäivän aikana eivätkä näyttäisi ihan kamalilta. Menopelini on trendikkään sporttinen ja valkoinen, siihen saumattomasti sopii myös uudenkarhea valkoinen kypäräni. Kaikki siinä välissä onkin sitten vähän sitä torimummo-osastoa. Ja näin ollen olikin pari viikkoa sitten aikamoinen järkytys, kun huomasin puhtaan työpaidan jääneen kotiin.. onneksi työkaverilla oli varapaita, enkä joutunut kärsimään koko päivää esim. pelkässä neuletakissa. Housujen jääminen olisi kyllä ollut ehkä vieläkin tuskaisempi tilanne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti