Päheet pleksit

Lähestyvä a)kevät b)lapinmatka c)uusi pyöräilevä elämäntapa ja d)kesä saivat aikaan sen, että parin tunnin luppoaika työn ja lekurin välissä tuli käytettyä aurinkolasien etsintään.

Laadukkaat aurinkolasit olivat ostoslistalla jo vuosi sitten, mutta helle vei halut hintojen ja ominaisuuksien vertailuun. Niinpä silmiä suojasi(?) kesän supermarketin parin kympin pokat. Tyylikkäät kyllä, mutta hajalla heti. Nyt olin liikkeellä tosimielellä ja valmis myös maksamaan laseista.

Stockan tarjonta ei ollut kovin innostavaa ja ajatus siitä, että ostaisin kalliit (yli 100 euroa maksavat)lasit, jotka myyjä vain sujauttaisi tahmaisina rekistä suoraan pussiin, tuntui aika tympeältä. Seuraavaksi suuntasin Nissenille. Siellä katsastin ensin avohyllyt, mutta koska tähtäimessä oli myös sporttailuun soveltuvat arskat, pyysin myyjää avaamaan lukitun Oakley-kaapin. Myyjä ei suinkaan kiirehtinyt avaustoimeen, vaan pyysi ottamaan vuoronumeron. Otin numerolapun ja seisoskelin hönttinä tovin katsellen, kuinka kaksi myyjää touhuili omiaan (muita asiakkaita ei heillä ainakaan ollut palveltavana). Lopulta totesin, että voin käyttää kalliin aikani muuhunkin kuin silmälasikaapin tuijotteluun.

Äänestin itseni jaloillani Optikko Arvolalle. Siellä minua palveltiin oitis asiantuntevasti ja ystävällisesti. Lasit kiillotettiin, hintaan sisältyi pramea kotelo ja asetuksiakin vähän säädettiin. Nyt omistan hirmukalliit aukkarit (työkaverin termi, käytössä todennäköisesti vain Lahdessa..), jotka kuitenkin toimivat sekä urheilussa että terassilla. Eli silkkaa säästöä! Lisäksi palvelu oli oikeasti niin hyvää, että suuntaan varmasti pian Arvolalle myös silmälasiostoksille.

Niin ja se lekuri passitti nilkan kanssa tähystykseen. Kräp.

Talviauto osa 2

Viime viikolla pakkanen putosi sinne 20 miinusasteen tienoille. Tämä sipeerinen lämpötila aiheutti sen, että bussilinjani autot hyytyivät mikä mihinkin ja minä jouduin tärisemään pysäkillä parhaimmillaan lähes 40 minuuttia aamuisin. Syväjäätymisen esti vain isoäidin jykevä kelsi, jonka perin ullakonraivausoperaatiossa vuosia sitten.

Onneksi viikon puolivälissä pelastava enkeli, naapurini parin korttelin päästä, tiedusteli ottaisinko pikku-micran lainaan hänen työmatkansa ajaksi. Vannoutuneinkin bussinrakastaja on heikoilla, kun varpaista on lähtenyt tunto. Ah, sitä yksityisautoilun hurmaa! Olin töissä niin aikaisin, että sain jopa lämpimän autopaikan päiväksi. Micra varmaan tuumisi, että win-win-tilanne!

Perjantaina, ennen palautusta, piti tietysti tankata punainen pelastajani. Koska reittini kulki Tullinpuomin läpi, päätin enemmät koukkaukset välttääkseni täyttää tankin Tullinpuomin Shellillä. Pääkaupunkiseudun huoltoasemaskene on minulle sen verran tuntematon, että yllätyin todella iloisesti, kun ystävällinen Erkki keltaisessa huomioliivissä saapui tankkaamaan auton. Siis ihan oikeaa palvelua, ystävällistä opastusta (vieras auto, vieraat nappulat..) ja pari sanaa säästäkin. Kerrassaan oivaa.

Maksoin todennäköisesti menovedestä vähän enemmän kuin jossain toisaalla, mutta harvoin kun tankkailee, maksaa palvelusta mielellään. Sitäpaitsi tuolla 45 eurolla sain höylättyä kellokortin ajallaan parina aamuna, en jäätynyt ja kaverin auto sai lämpöhoitoa. Okei, pari lisäeuroa tulee kyllä siitä, että en ehtinyt lukea kirjaston pikalainakirjaa, kun käytin lukuajan navigointiin.