Päheet pleksit

Lähestyvä a)kevät b)lapinmatka c)uusi pyöräilevä elämäntapa ja d)kesä saivat aikaan sen, että parin tunnin luppoaika työn ja lekurin välissä tuli käytettyä aurinkolasien etsintään.

Laadukkaat aurinkolasit olivat ostoslistalla jo vuosi sitten, mutta helle vei halut hintojen ja ominaisuuksien vertailuun. Niinpä silmiä suojasi(?) kesän supermarketin parin kympin pokat. Tyylikkäät kyllä, mutta hajalla heti. Nyt olin liikkeellä tosimielellä ja valmis myös maksamaan laseista.

Stockan tarjonta ei ollut kovin innostavaa ja ajatus siitä, että ostaisin kalliit (yli 100 euroa maksavat)lasit, jotka myyjä vain sujauttaisi tahmaisina rekistä suoraan pussiin, tuntui aika tympeältä. Seuraavaksi suuntasin Nissenille. Siellä katsastin ensin avohyllyt, mutta koska tähtäimessä oli myös sporttailuun soveltuvat arskat, pyysin myyjää avaamaan lukitun Oakley-kaapin. Myyjä ei suinkaan kiirehtinyt avaustoimeen, vaan pyysi ottamaan vuoronumeron. Otin numerolapun ja seisoskelin hönttinä tovin katsellen, kuinka kaksi myyjää touhuili omiaan (muita asiakkaita ei heillä ainakaan ollut palveltavana). Lopulta totesin, että voin käyttää kalliin aikani muuhunkin kuin silmälasikaapin tuijotteluun.

Äänestin itseni jaloillani Optikko Arvolalle. Siellä minua palveltiin oitis asiantuntevasti ja ystävällisesti. Lasit kiillotettiin, hintaan sisältyi pramea kotelo ja asetuksiakin vähän säädettiin. Nyt omistan hirmukalliit aukkarit (työkaverin termi, käytössä todennäköisesti vain Lahdessa..), jotka kuitenkin toimivat sekä urheilussa että terassilla. Eli silkkaa säästöä! Lisäksi palvelu oli oikeasti niin hyvää, että suuntaan varmasti pian Arvolalle myös silmälasiostoksille.

Niin ja se lekuri passitti nilkan kanssa tähystykseen. Kräp.

Vanhene kanssani, pesukone!

Osallistuin tänään Uuden mustan järjestämään tilaisuuteen, jossa näytettiin ennakkona dokumentti ”Hehkulamppuhuijaus”. Dokumentti oli vaikuttava ja se onneksi näytetään maaliskuussa myös televisiossa. Dokkarissa tarkastellaan laitteiden kestoikää ja todetaan, että monet kulutustuotteet valmistetaan tahallisesti hajoamaan aikaisemmin, kuin mitä kuluttaja toivoisi ja olettaisi.


Logiikka on mielestäni ihan pätevä: miksi kukaan valmistaisi superkestävät sukkahousut, jotka kestävät äidiltä tyttärelle, kun voi valmistaa vähän heikompilaatuiset halvemmalla ja myydä niitä satoja pareja jo pelkästään äidille?

Toisaalta myös tinkiminen raaka-aineissa tai työläisen ammattitaidossa nopeuden ja edullisuuden nimissä lyhentää yleensä kestoikää, mutta takaa hyvän markkina-aseman. Näin markkinoilla on vähitellen jäljellä enää vain heikompilaatuisia tuotteita.

Ihan taatusti ihminen osaa suunnitella ja valmistaa kestäviäkin tuotteita, mutta nykyisessä kulutusjuhlassa on tullut suorastaan tavaksi ostaa halvinta ja vaihtaa se uuteen kun pärähtää. Edullisen hinnan taakse kätkeytyy kuitenkin niin paljon muitakin kompromisseja, että uskoisin laadun tekevän hiljalleen paluuta. Halpa ja kertakäyttöinen kulutustavara on usein valmistettu arveluttavissa työoloissa ja sen elinkaari todennäköisesti on haitallinen ympäristölle lähes joka kohdassa.

Vaan entä jos olisinkin valmis maksamaan varmasti yli 10 vuotta toimivasta pesukoneesta? Tai printteristä, johon saa kaikkia tarvittavia varaosia, joilla voisin printata hamassa tulevaisuudessakin vaikka esikoiseni lakkiaskutsuja? Isokaan raha ei ole tae pitkästä kestosta. Monen tuhannen euron taulutelevisionkaan ei nykyään oleteta kestävän juuri paria vuotta kauempaa.

Tuttava oli katkaissut hiustenkuivaajakierteen ostamalla kalliin ammattilaisföönin. Ei kuulemma enää tarvinnut ostaa vuosittain uutta. Mutta en sentään haluaisi kotiini mitään laitoskäyttöön suunnattua pesukonetta. Eikö kotikäyttöön voisi olla tarjolla pitkäikäisiä tuotteita vaikka tuplahinnalla? Kaupan päälle eettisesti kestävä tuotanto ja kierrätys?

Uuden mustan paneelissa kuullut Aalto yliopiston professorit vakuuttivat, että kyllä suomalaisessa konesuunnittelussa ja design-koulutuksessa osataan ja ehdottomasti halutaan tuottaa vain kestävää laatua. Tähän minun on helppo uskoa. Haaste onkin sillä kolmannella osapuolella: markkinointiväellä. Kuinka tehdä niin tehokasta markkinointia, että tiedostamattomampikin kuluttaja valitsee mielummin kalliimman kelpo tuotteen kuin halvan rimpulan? Kestoikä harvoin näkyy päälle, takuun markkinointi ontuu ja kuluttajan odotukset kestävyydestä on jo valmiiksi viritetty alas.

Ehkä kukaan ei oikeasti usko, että ainaisen talouskasvun vaatimaa kulutusta kannattaisi suitsia. Että todellinen lamaannus iskisi, jos kaikki haluaisivat elämänsä aikana ostaa vain yhden pesukoneen tai digikameran. Pitänee perehtyä lisää degrowth-kuvioihin...

Elektroniikkaromuläjät kehitysmaissa ovat mielestäni sellaista kuvamateriaalia, jolle kaikkien meidän kuluttajien verkkokalvojen tulisi altistua. Minun ei oikeastaan tee mieli ostaa nykyään mitään elektroniikkaa juuri sen kertakäyttöisyyden vuoksi. Kuinkahan monta suomalaista digiboksin kuorta ghanalaisen joen töyräällä jo viruukaan, nekin kun taitavat kuulua siihen samaan kategoriaan tuotteita, jotka on halvempi korvata uudella kuin korjauttaa.

Tulipa paljon ajateltavaa!

Elefantti vintagekaupassa

Ostaisin kernaasti ison osan vaatteistani käytettynä. Kaksi asiaa kuitenkin estää minua tekemästä näin: vähäinen shoppailuun käytettävissä oleva aika ja vaatekokoni. Ensimmäiselle ei paljoakaan ole tehtävissä, mutta se ei myöskään ole ongelmista vakavampi. Jälkimmäisen ratkaiseminen taas olisi kerrassaan järkevää myös monesta muusta syystä.

Jos vaatekokoni olisi 38 tai edes 40, löytyisi kirppareilta ja käytettyjen kuteiden putiikeista tarjontaa jopa niin paljon, että todennäköisesti sopivan vetimen etsintäänkään ei kuluisi aikaa niin paljon. Kun kuitenkin edustan naisten vaatteiden kokoluokan yläpäätä, on tarjonta huomattavasti niukempaa.

Käväisin harvinaisena vapaailtanani männä viikolla Merikadun ykkösputiikissa Kaivarin Kanuunassa. Oli jo pitkään pitänyt pistäytyä kyseisellä itsepalvelukirpparilla ja nyt voi todeta, että taival todella kannatti taittaa. Myyntipöytien lisäksi sokkeloisesta vaatetaivaasta löytyi vintagemekkoja, -hattuja ja määrättömästi käsveskoja ja muita assessöörejä. Jos vielä joskus elämässäni kutsu iltapukujuhliin tipahtaa postiluukusta, saavat vanhat leninkini jäädä henkariinsa ja lähden raidaamaan rekkejä Kanuunaan ihan tosimielellä!

Tällä kertaa mukaani ei kuitenkaan tarttunut kuin yksi paita. Suurin syy niukkaan saaliiseen oli jälleen koko. Laihduttaminen, sen lisäksi että lisäisi omaa hyvinvointia, olisi kyllä ekoteko ainakin siinä mielessä, että vaatteita löytyisi enemmän kierrätettyinä. Toistaiseksi oma hyvinvointi ei ole toiminut kummoisenakaan painonpudotusmotivaattorina, mitenkähän toimisi maailmanparannus? Pohdittakoon asiaa joulun viimeisten suklaiden äärellä.

Talvisalaatti

Hyvästi hankien keskellä loistavat kasvihuoneet ja lentokoneen kyydissä matkustavat viherhiukkaset! Keittiön ikkunalaudalla viheriöi oma pienviljelmäni, joka tuottaa vihreää samalla lämmöllä, jolla huusholli muutenkin lämpenee. Marraskuun aurinkokin näköjään riittää mainiosti. Talvinen salaattimme – herneenversot -odottaakin enää lautaselle tai leivän päälle pääsyä. Hintaa ei näille rapsakkaille rehuille kerry juuri lainkaan, sillä ne on idätetty tavallisista kuivatuista herneistä. Ainkin meidän lähikaupassamme hernesäkkejä lojuu pari hyllyn nurkassa odottelemassa joulun jälkeistä hernekeittobuumia, ja hintaa voisi kutsua todellakin edulliseksi.



Voipi olla, ettei viitseliäisyys ihan ehkä riitä korvaamaan koko talven salaatteja herneenversoilla. Mukavan lisän ne kuitenkin lautaselle tuovat. Meillä tuppaavat salaatit aina nahistumaan puoliksi, ennen kuin niitä muistetaan syödä. Versot pysyvät mullassaan hyvinä pitkään ja niitä muistaa myös syödä, kun nakottavat keskeisellä paikalla keittiössä.

Innostuin myös aamulla kaupassa käydessäni nappaamaan hyllystä itselleni uuden tuotteen: Ekströms delin ananas-päärynä-smoothien. Tähän minut innosti Project Mama-blogin kirjoitus, jossa Katja kertoi lähes inhoavansa hedelmiä, mutta kokevansa velvollisuudekseen syödä niitä. Avuksi oli löytynyt Innocentin smoothie.

Minusta hedelmät ovat herkullisia, mutta jotenkin ajatus siitä, että pienimmästäkin kulmakaupasta olisi löydyttävä papaija ja guava, tuntuu melko ökyltä. En haluaisi olla edistämässä sellaista yltäkylläisyyttä, joka vaatii, että ihmeellisiä hedelmiä kuljetetaan paljon tilaavievissä erikoislaatikoissa valtamerten takaa ja heitetään roskiin, koska niihin on kuitenkin tullut kolhu.

Vitamiinejä pitää näilläkin lakeuksilla nautittaman. Niitä saisi kivasti talvella vaikka pakastemarjoista tai juureksista, mutta joku raja raasteissakin. Siksi valmiiksi kompaktisti pakatut smoothiet tuntuvat aika järkevältä ratkaisulta. Jään ehkä paitsi ihanasta haukkaustuntumasta, kun mango pirskahtelee suussa. Mutta kuka on joskus löytänyt kypsän ja pirskahtelevan mangon suomesta muutenkaan.

Kaupan kautta – ei vaan suoraan kotiin!

Mitä jos en kävisikään enää koskaan ruokakaupassa. Tajuton ajatus! Käyn tällä haavaa Alepassa lähes joka toinen päivä. Jos on saatu auto lainaan, kuuluu asiaan käydä viemässä kartongit ja lasit keräykseen ja ostaa auto täyteen painavia herkkuja supermarketista. Voisi siis sanoa, että ruokakauppa on ihan olennainen osa elämääni. Jos asuisin jossain muussa maassa kuin Suomessa, lähikauppani voisi olla jopa osa sosiaalista rinkiäni, paikka jossa tervehtisin tuttuja kaupan työntekijöitä ja vaihtaisin sanasen vaikkapa tomaattien kypsyydestä.

Viikko takaperin tein mullistavan kokeilun: tilasin viikonlopun ruuat kauppakassipalvelu Seulosta. Jätin tilauksen keskiviikkona ja perjantaina salskea nuorimies kantoi emmeet keittiööni. Tilasin kaupan market-valikoimasta juurikin niitä painavia juttuja, kuten juomia, säilykkeitä ja vauvanruokaa. Tämän lisäksi pääsin asioimaan kahden suosikkini, Reinin lihan ja Kanniston leipomon, tiskillä kotisohvalta käsin. Myös kalakauppias ja juustola olisivat olleet ihan klikkauksen päässä.

Seulo-palveluun liityttäessä ladataan kotikoneelle ohjelma, jonka avulla tilaus tehdään. Eri yrityksille (kuten edellämainitut) laaditaan omat korit, mutta jos tilaa tuotteet samalle päivälle, maksaa kuljetuksesta vain yhden kerran. Markettihintoja vertailimme siipan kanssa ennen ostoksille istumista. Verrokkina oli Citymarket, jonka kuitti sattui löytymään lähimpää. Meille tärkeiden tuotteiden hinnat, kuten Tutteli, maito, juusto ja tomaattimurska olivat 10-20 prosenttia kalliimpia verkkokaupassa. Päälle tulee vielä vajaan kahdeksan euron kuljetusmaksu. Kävelemällä omin jaloin lähikauppaan säästää siis sievoisen summan ja saa vielä liikuntaakin päälle.

Mutta viikonloppuostosten inferno automarketissa mahdollisesti lasten kanssa onkin sitten jo asia erikseen. Silloin listan ohi tulee ladottua kärryyn jos jonkin sortin erikoisherkkua, kun sitä nyt silmään sattui. Kassalla pankkikortti vingahtaa hätääntyneenä, mutta sitä ei kuule, koska lapsista vähintään toinen jo vonkuu tärykalvoja puhkovasti.

Ostosten teko kotikoneelta säästää todennäköisesti himokalliilta gorgonzolamöykyltä ja tarjoaa mahdollisuuden käyttää aikaansa jossain muualla kuin ostoskärryn kahvassa. Lähikaupastamme ei myöskään löydy tuoretta kalaa, lihatiskiä eikä kovin kummoista leipähyllyä, joten uskoisin, että ainakin viikonlopun ruokaostokset saattavat hyvinkin hoitua jatkossa ilman hypistelyä. Bonuksena vielä, että Seulon kauppakassissa ei ollut yhtään mainosta eikä tyrkkytuotteita sijoiteltuna silmän korkeudelle - utopistinen ostostilanne!